Nyt vietetään valtakunnallista salaattiviikkoa. Osaatko jo tehdä perusvinegretin salaatinkastikkeeksi?
Kauppapuutarhaliitto kertoo syyskuun ensimmäisellä viikolla vietettävästä salaattien valtakunnallisesta teemaviikosta.
Liiton mukaan suomalaiset ovat lisänneet salaattien syöntiä viime aikoina hurjasti: kotimaisia ruukkusalaatteja viljeltiin Suomessa lähes 72 miljoonaa kappaletta vuonna 2024, mikä on jopa 12 miljoonaa kappaletta enemmän kuin vuonna 2023.
Kotimaiset kasvikset ry valitsi salaatit Vuoden HeViksi 2028. Vuonna 2025 Vuoden HeVi on kurkku, vuonna 2026 mansikka ja vuonna 2027 sipulit.
Salaatteja syödään monessa muodossa: sellaisenaan leivän päällä, sekoitettuna ravitseviksi aterioiksi ja muun muassa vihersmoothien seassa.
– Salaatit keventävät ja monipuolistavat ruokavaliota sekä tuovat ateriaan herkullista makua ja miellyttävää rakennetta, Kauppapuutarhaliitosta muistutetaan
