Hallitusviisikon mukaan budjettineuvotteluiden toinen päivä alkaa yhä erimielisyydellä ilmastopaketin suhteen.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan muista kokonaisuuksista on jo sopu.
– Hyvä, että viisikko sai nukkua ja voimme jatkaa ilmastokysymysten suhteen reippain mielin.
MTV Uutisten tietojen mukaan Marin on tavannut vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisaloa kahdenkeskisesti tänään ennen neuvotteluiden alkua.
Marin sanoi medialle olevansa toiveikas sen suhteen, että neuvottelut saadaan tänään päätökseen.
– Toivon, että tänään tulee ratkaisu. Ei ole mitään syytä ettei ratkaisua synny, ellei sitä haluta. Iso kuva alkaa olemaan valmis.
Marinin mukaan puolueiden välistä ristiriitaa lähdetään ratkomaan virkamiesten arvioiden pohjalta.
– Nyt me käymme läpi keinoja ja teemme arvovalintoja, minkälaisia ratkaisuja yhdessä muodostamme. Mielestäni keskeisintä on se, että saamme uskottavan kokonaisuuden, joilla voimme kuroa umpeen päästökuilun. Näen, että pääsemme siihen.
"Ei aikaa lykätä päätöksiä"
Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) mukaan neuvotteluja jatketaan niin kaun kunnes ilmastoasiat on ratkottu.