Mainos

Ruotsissa epäily ebolasta – lisätietoa odotetaan vielä tänään

Ruotsissa on paljastunut ebola-epäily. Potilas on hoidossa Uppsalassa, tiedottavat viranomaiset.

Potilas tuli sairaalaan aamupäivällä. Hän kärsi tiettävästi verisistä oksennuksista, mikä voi olla merkki ebolasta.

Viranomaiset tähdentävät tiedotteessa, että kyse on vasta ebola-epäilystä ja muutkin sairaudet ovat täysin mahdollisia. Potilaasta otetuista näytteistä odotetaan tuloksia myöhemmin tänään.

Potilas on palannut tiettävästi kolme viikkoa sitten Ruotsiin käytyään muun muassa Burundissa. Tiedossa ei ole, että alueella olisi aktiivisia ebola-tartuntoja.

Ebola on pelätty verenvuotokuume, joka johtaa usein nopeasti kuolemaan. Virus tarttuu suorassa kontaktissa muun muassa ruumiinnesteiden välityksellä.

Sairaalan akuuttiosasto eristetty

Uppsalassa hoidossa oleva potilas tuli ensin hoitoon Enköpingiin. Sikäläisen sairaalaan akuuttiosasto on eristetty epäilyn vuoksi, eikä paikalla olevan toisen potilaan mukaan kukaan potilas tai henkilökuntaan kuuluva pääse poistumaan Enköpingin akuuttiosastolta.

– Nyt ei voi muuta kuin odottaa ja olla kärsivällinen. Kaikki tuntuu epämiellyttävältä, kun ajattelee, kuinka ebola tarttuu, potilas Stig Norling sanoo.

Maailman terveysjärjestö WHO varoitti joulukuun alussa, että Kongon demokraattisessa tasavallassa leviävä ebolaepidemia on yltynyt jo historian toiseksi pahimmaksi. Elokuusta lähtien vahvistettuja tai todennäköisiä ebolatartuntoja oli tuolloin yli 420 ja tautiin oli kuollut liki 250 ihmistä.

Burundi on Kongon demokraattisen tasavallan naapurimaa.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja