Ruotsin tapa hoitaa pandemiaa sai esikoislevyään valmistelevan Tove Ljungqvistin, 23, muuttamaan Suomeen: "Suomi on ollut minulle aina turvallinen ympäristö"

Ruotsista Suomeen paluumuuttanut 23-vuotias Tove Ljungqvist työstää ensimmäistä albumiaan ja on valmis koronan vuoksi siirtyneeseen, unelmiensa keikkakesään.

Kun 22-vuotias laulaja-lauluntekijä Tove Ljungqvist isänpäivänä 2019 julkaisi ensimmäisen sinkkunsa Vilsen, maailma näytti vielä kovin erilaiselta. Kappale sai valtavan suosion, se nousi Yle Vegan Vegatoppen-listalla ykköseksi viisi kertaa ja pysyi listalla huikeat 30 viikkoa.

Ovi musiikkiuralle oli auennut kunnolla.

Tukholmassa tuolloin asunut Ljungqvist odotti unelmiensa keikkakesää, kunnes kevättalvella 2020 globaali pandemia muutti kaiken. 

Palataan ajassa kuitenkin hieman taaksepäin. Mistä Ljungqvistin tarina oikeastaan on saanut alkunsa?

– Minun tarinani alkaa oikeastaan jo vanhemmistani – suomalainen äiti ja suomenruotsalainen isä tapasivat Ruotsissa ja perustivat Tukholmaan perheen. Äiti ja isä esiintyivät molemmat jazzbändeissä tukholmalaisissa ravintoloissa päivätyönsä ohella, ja musiikki oli aina iso osa meidän perhettämme ja elämää. Erityisesti isä soitti paljon, hän oli kitaristi ja soitti bluesia, hän kertoo.

Ensimmäinen muutto

Ljungqvistin ollessa ekaluokkalainen hänen isänsä kuoli yllättäen. Hän muutti äitinsä kanssa Suomeen. 

– Suomeen muutto oli valtava muutos monella tapaa, ei vähiten kielen kannalta.

Ruotsissa asuessaan Ljungqvist oli puhunut ainoastaan ruotsia, vaikka äiti puhuikin suomea. Suomessa hän koki itsensä erilaiseksi puhuessaan riikinruotsia eikä sen vuoksi suostunut alkuun käyttämään ruotsin kieltä ollenkaan, vaan opetteli puhumaan suomea.

Ruotsin kieli pysyi kuitenkin tunnekielenä ja koulukielenä. Ajan myötä Ljungqvist vaihtoi kielestä ja murteesta toiseen luontevasti tilanteesta ja seurasta toiseen.

Musiikissa ruotsi pysyi kuitenkin koko ajan ykköskielenä. 

– Kappaleiden sanat tulevat pääosin minun päiväkirjoistani, joita kirjoitan ruotsiksi. Olen yrittänyt kirjoittaa musiikkia myös suomeksi ja englanniksi, mutta niihin en saa samanlaista tunnetta, jolla on musiikissani valtavan suuri merkitys.

– Muusikkona koen kulkevani isäni jalanjäljissä ja koen siitä myös toisinaan velvollisuutta. Soitan isän kitaraa ja minulla on samanlainen soittotapa kuin isälläni.

Ruotsin musiikkibisneksen varjopuoli

Tunnelatauksella on myös kääntöpuolensa musiikissa ja urahaaveissa. Vaikka Ljungqvist haaveilee urasta musiikin parissa, hänen suurin pelkonsa liittyy musiikkibisneksen luonteeseen.

– Jos heittäytyisin täysin ammattimuusikoksi, vaatisi se erilaista suhtautumista musiikkiin ja sen tekemiseen. Etenkin Ruotsissa musiikkibisnes on todella kaupallista ja koneisto iso. En tiedä, voisinko saada musiikista ja sen tekemisestä samanlaista iloa irti, jos lähtisin tekemään uraa isosti, hän pohtii.

– Minulle jokainen kappale on aito osa minua ja kokemuksiani, musiikki tulee suoraan sydämestä niin raakana, että sen hiominen kaupalliseen käyttöön tuntuu pelottavalta. Musiikki on minulle myös tapa ladata akkuja kiireiden keskellä ja keikkalavoilla olen onnellisimmillani, sitä tunnetta ei voita mikään.

Hän myöntää kuitenkin pelkäävänsä myös loppuun palamista, sillä yhteiskunnan paineet nuorelle aikuiselle ovat valtavat.

– Toisten mielestä minun tulisi keskittyä oikeisiin töihin, onhan minulla juristin koulutus, mutta samaan aikaan monet kannustavat panostamaan musiikkiin.

Koti kahdessa maassa

Tulevaisuuden näkymiin korona on vaikuttanut paitsi musiikin, myös muun elämän osalta. Kun korona kevättalvella 2020 alkoi levitä, Ljungqvist viimeisteli juridiikan opintojaan Ruotsissa.

Hän kuitenkin huomasi nopeasti, ettei Ruotsin tapa toimia pandemiassa toiminut ja teki pikapäätöksen muuttaa takaisin Suomeen.

Tuon jälkeen hän ei ole Ruotsiin palannut, vaikka ikävä sinne on valtava.

– Suomi on ollut minulle aina turvallinen ympäristö. Tukholmassa on puolensa, siellä on paljon ystäviä ja se on minulle aina toinen koti. Mutta jo palatessani sinne opiskelemaan kymmenen Suomessa vietetyn vuoden jälkeen totesin, ettei Ruotsi ollut enää samanlainen kuin lapsuudessani.

– Koronapandemia on vahvistanut sitä mielikuvaa, ettei Ruotsi ole välttämättä se paikka, jonne haluaisin esimerkiksi perustaa perheen. Koskaan ei voi sanoa ”ei koskaan”, tällä hetkellä en osaa sanoa, kummassa kotimaassani näen tulevaisuuteni. 

Haaveena Skansenin lava

Tämä kesä näyttää kuitenkin lupaavalta musiikin suhteen ja Ljungqvist odottaa saavansa vihdoin sen keikkakesän, josta jo vuosi sitten unelmoi.

Lähes jokaiselle kesäviikonlopulle on Suomessa keikka tiedossa ja se tuntuu uskomattomalta.

– Pitää kuitenkin muistaa, että korona on vaikuttanut Suomessa musiikki- ja koko kulttuurialaan todella isosti. Vaikka Suomi aukeasi nopeastikin koronan jälkeen, ei kulttuuriala palaudu hetkessä. Musiikkialalla suunnitelmat tehdään usein pitkälle ajalle eteenpäin ja epävarmuustekijöitä on edelleen paljon.

– Oma tilanteeni on onnekas, kun keikalla olen vain minä ja kitarani, ja sen vuoksi voin tehdä pienen yleisön keikkoja helpommin kuin monet muut. 

Koronan aiheuttama välivuosi musiikkiunelmissa on tuonut mukanaan myös positiivisia asioita.

– Olen oppinut hyväksymään sen, ettei kaikkea voi aina suunnitella. Olen luonteeltani aika kärsimätön ja haluaisin suunnitella kaiken ennakkoon. Nyt on joutunut luottamaan siihen, että kaikesta kyllä selviää. Tällä hetkellä työstän ensimmäistä albumiani ja nyt alkaa näyttää sekä keikkojen että levyn suhteen siltä, että asiat vihdoin alkavat rullata eteenpäin, hän sanoo.

– En ole uskaltanut hetkeen unelmoida asioiden epävarmuuden vuoksi, mutta pari viikkoa sitten sain vision, jossa laulan kappaleitani jazz-tyyliin big bandin säestyksellä. Haaveilen myös siitä, että saisin soittaa Allsång på Skansenin lavalla. 

Kirjoittaja on osallistunut Helsingin yliopiston avoimen yliopiston ja MTV Uutisten Journalismi ammattina -kurssille. Artikkeli on osa kurssin lopputyötä.

Videot

Uusimmat

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja