Ruotsin hissiturmassa kuoli viisi ihmistä

Ruotsissa viisi ihmistä kuoli eilen hissin romahdettua rakennustyömaalla Sundbybergissä, kertoo syyttäjänvirasto uutistoimisto TT:n mukaan.

Kuolleiden lukumäärän vahvisti tänään syyttäjänvirasto, kertoivat uutistoimisto TT sekä Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Syyttäjänviraston mukaan onnettomuudesta on aloitettu esitutkinta kuolemaan johtaneesta työturvallisuusrikoksesta, kertoo STT.

Onnettomuudesta rakennustyömaalla hälytettiin maanantaiaamuna kello kymmeneltä. Onnettomuuden syy on yhä epäselvä, eikä kuolleiden henkilöllisyyttä ollut vielä varmistettu tiistai-iltapäivällä, kertoo SVT.

Rakennustyöt työmaalla pysäytettiin onnettomuuden jälkeen.

Hissin ruotsalaisvalmistajan Alimakin mukaan kyseessä oli erittäin turvallinen hissimalli, jota on käytetty jo yli parikymmentä vuotta ilman vastaavanlaista onnettomuutta. Expressenin mukaan hissi asennettiin paikalleen elokuussa ja sitä on sen jälkeen nostettu säännöllisesti.

Juttua päivitetty 12.12. klo 16.04 lisätiedoilla hissimallin turvallisuudesta ja siitä, että on aloitettu esitutkinta kuolemaan johtaneesta työturvallisuusrikoksesta.

Lue myös:

    Uusimmat