Ruotsin hiihtotähti ja Pekingin talviolympialaisten kolminkertainen mitalisti Maja Dahlqvist on sittenkin mukana maastohiihdon Tour de Skillä. Dahlqvist kertoi TT:lle, että mielen muuttumiseen vaikutti maajoukkuetoveri Frida Karlsson.
LUE MYÖS: Norjalaistähti erakoitui jouluksi ja murjoi valtavat kilometrilukemat – Jari Isometsä tietää syyn hurjaan tempaukseen
LUE MYÖS: Historiallisesta suomalaistempusta toistakymmentä vuotta – kärkihiihtäjillä sauma harvinaiseen kruunuun: "Ei mahdottomuus"
Tour de Ski käynnistyy uudenvuodenaattona Sveitsin Val Müstairista ja kiertueen aikana kisoja on luvassa Sveitsin lisäksi Saksassa ja Italiassa. Tour de Ski päättyy 8. tammikuuta. Ruotsilla ei ole mukana kiertueella Emma Ribomia ja Jonna Sundlingia. Alun perin Maja Dahlqvistinkin piti jäädä sivuun, mutta hän on nyt muuttanut mielensä.
Dahlqvist oli suunnitellut pitävänsä harjoitusjakson, mutta hän on kuitenkin mukana tiistaina julkistetussa joukkueessa. Läheisellä ystävällä Frida Karlssonilla oli näppinsä pelissä Dahlqvistin osallistumisessa.

