Norjalaistähti erakoitui jouluksi ja murjoi valtavat kilometrilukemat – Jari Isometsä tietää syyn hurjaan tempaukseen

Mestarihiihtäjä Hans Christer Holund kertoo tylsistyneensä jouluna mökillään ja hiihtäneensä sen seurauksena 205 kilometriä kahden päivän aikana. MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä ei kannusta seuraamaan norjalaistähden esimerkkiä. 

– Minun oli tehtävä jotain, kun istuin yksin mökissä jouluna, Holund toteaa NRK:lle

Urallaan MM-kultaa 15 ja 50 kilometrillä voittanut Holund, 33, vetäytyi perheensä parista Sjusjöeniin, kun hänen kumppaninsa ja poikansa sairastuivat joulun alla. Holund halusi välttää taudin, sillä hän suuntaa Tour de Skille vuodenvaihteessa. 

Hän käytti jouluevakkonsa hiihtämiseen. Jouluaattona harjoituspäiväkirjaan tuli merkintä seitsemästä tunnista ja 113 kilometristä, joulupäivänä hiihtotunteja tuli kuusi lisää. Kahden vuorokauden kokonaismääräksi Holund sivakoi 205 kilometriä. 

– Ei kyse ole niin äärimmäisestä suorituksesta kuin miltä se kuulostaa. Mutta en suosittele sitä nuorille hiihtäjille, Holund kommentoi.

– En suosittele vanhemmillekaan! MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä naurahtaa suorituksesta, jonka hän oli pistänyt merkille Holundin sosiaalisen median tililtä joulunpyhinä. 

Holund kertoo NRK:lle tykästyneensä pitkiin lenkkeihin viime vuosina. Hän kokee niistä olleen hyötyä kilpailusuorituksissa. Tänä talvena hän on hiihtänyt pidempiä vetoja aina tiistaisin, viikon ainoan vapaapäivänsä jälkeen. 

– Mutta en ole hiihtänyt tuollaista matkaa aiemmin kesken kauden, Holund vahvistaa. 

NRK:n asiantuntija Fredrik Aukland painottaa, että Holundin suitsuttama resepti sopii vain harvoille. Isometsäkin näkee vastaavanlaisissa rykäisyissä enemmän henkisiä kuin fyysisiä etuja. 

– En pidä tätä järjettömänä, kun tunnen kaverin. Hän tarvitsee henkisesti tuollaisia lenkkejä, Isometsä arvioi ja puhuu "kikseistä", joita Holundin tyyppiset hiihtäjät saavat merkitessään kolminumeroisia lukuja harjoituspäiväkirjaan.

– Tuollaisten lenkkien (fyysiset) hyödythän ovat hyvin kyseenalaisia mitä tulee 10 kilometrin kilpahiihtoon. Eihän sieltä paljon loppukiri irtoa, asiantuntija hymähtää. 

Juttu jatkuu videon alla. 

Pitäisikö Iivo Niskasen lähteä Tour de Skille? Asiantuntija Jari Isometsältä iso huomio kiertueen luonteesta 1:40
Pitäisikö Iivo Niskasen lähteä Tour de Skille? Asiantuntija Jari Isometsältä iso huomio kiertueen luonteesta.

Isometsä ihmetteleekin hieman sitä, miten harjoitustuntien kerääminen ja kokonaismäärien vertaileminen ovat nousseet hyvin suosituiksi aiheiksi nykypäivänä. Isometsä itse puhuu mieluummin kokonaisrasituksesta.  

– Sen pitää olla korkealla tasolla harjoituskaudella, tekee sen sitten millä tavalla tahansa, Isometsä toteaa viitaten peruskunto- ja tehoharjoittelun eroihin.

Isometsän treeniennätys huippuvuosilta oli piirun verran alle 900 tuntia vuodessa, kun nykyään monet huippuhiihtäjät puhuvat yli tuhannen vuositunnin saldoista. Isometsä panosti urallaan enemmän tehoharjoitteluun, eikä häneltä nähty Holundin suosimia hirmulenkkejä.

– Tulokset tehdään omilla vahvoilla ominaisuuksilla. Olisin menettänyt sen ominaisuuden, jolla tein tuloksia, muun muassa kirikyvystään tunnettu Isometsä alleviivaa. 

– Jotkut tyypit tarvitsevat sitä kovaa määräharjoittelua.

Tour de Ski starttaa vapaan sprinteillä uudenvuodenaattona Sveitsin Val Müstairissa. Kiertue päättyy 8. tammikuuta.  

Lue myös:

    Uusimmat