Petri Karonen: Pohjoinen suurvalta. Ruotsi ja Suomi 1521-1809. SKS. 2014 (4. Uudistettu painos). 552 s.
Meillä olisi eurooppalaisittain isot ilmavoimat, tasokas jalkapallomaajoukkue, useita kansainvälisesti tunnettuja brändejä ja muutenkin monipuolinen talouspohja, hulppeat Nobel-illalliset, ja voisimme vilkuttaa, niiailla ja pokkailla ikiomille kuninkaallisille. Eikä tarvitsisi potea pikkuvelimäistä naapurikateutta.
Tiemme erosivat 1809. Meillä on silti paljon yhteistä, meidän onneksemme. Olimmehan osa Ruotsia seitsemän vuosisataa.
Historianprofessori Petri Karosen kirja ei tuo mullistavaa uutta käsittelemäänsä ajanjaksoon Ruotsin varhaiselta uudelta ajalta valtakunnan itäisimmän osan siirtymisestä tsaarien imperiumiin.
Karosen näkökulma on valtiokeskeinen. Viime vuodet esimerkiksi Itämerellä osoittavat, että perinteinen valtiotoiminta on yhä voimissaan, joten perinteiseksi katsottua lähestymistapaa voi perustella vaikka siten. Alueen suurin perustekijä Venäjä on ja pysyy. (Toki mm. taloudellinen ja väestöllinen kehitys saavat osansa.)
Kustaa Vaasa laittoi tuulemaan
Ruotsia ryhtyi rakentamaan keskiaikaisesta nykyaikaisempaa valtiota Kustaa Vaasa. Keskeisiä tekijöitä siinä olivat 1500-luvulla kuningas, aatelisto, kirkko, kaupungit ja kansa. Näistä kuninkaan valta nousi muita päätä yläpuolelle, ja hallitsijan asema pysyi vahvana loppuun asti, vaikka tasapainoilu aateliston kanssa oli läsnä. Tätä Karonen pitää keskeisenä Ruotsin menestykselle ja selviytymiselle.
Hän pitääkin, toisin kuin jotkut muut, Ruotsin ja sen osan Suomen yhteistä taivalta 1500-luvulta 1800-luvun alkuun menestys- ja kehitystarinana.
1500-lukua Ruotsissa Karosen mukaan määrittelevät parhaimmin ”rakentaminen, sotiminen ja sopeutuminen”. Kustaa Vaasan ote Suomesta kiristyi 1550-luvulla, jolloin Suomesta tehtiin erillinen hallinnollinen kokonaisuus, kun alue annettiin Juhana-herttuan käsiin.
Valtakuntaa ei hajottanut edes Kustaa Vaasan poikien valtataistelut, ja 1600-luku oli Ruotsin eurooppalaista loistoaikaa. Sitä edistivät esimerkiksi valtakunnan sisäinen rauhallisuus, keskitetty hallinto, sotilaalliset innovaatiot (joihin kyllä vastustajat sittemmin löysivät vasta-aseet), uskonnollinen yhtenäisyys, neuvotteleva suhde kuninkaan ja muiden välillä, ja suhteellisen pätevät johtajat.
Suomi tärkeä osa valtakuntaa
Suomi oli tärkeä osa valtakuntaa, 1600-luvulla sitä pidettiin omana ”alueellisena kokonaisuutena” ja se oli ”arvostettu.” Sitä pyrittiin tietoisesti kehittämään, vaikka poliittisesti Suomi oli syrjäseutua.
1700-luvulle tultaessa Ruotsin eurooppalainen mahtiasema murentui. Suuri Pohjan sota, tappio Pultavassa 1709, ja Uudenkaupungin rauha 1721. Karosen mukaan sinänsä vahvan Ruotsin romahdukseen vaikutti erityisesti valtakunnan alueellinen hajanaisuus, rajaseutujen heikkous. Myös vahvistuva Venäjä oli noussut merkittäväksi uhaksi.
Suomi kärsi iso- ja pikkuvihan venäläissotilaiden käsissä. Ruotsi ei kuitenkaan jämähtänyt menneeseen. Valtakuntaan ulottuivat 1700-luvun eurooppalaiset aatteet ja tekijät, lait ja laillisuus, uskonnollinen individualisoituminen, poliitiset ja hyötyaatteet ja tiede, puolueet, painovapaus, julkinen mielipide, keskiluokan synty, maatalouden uudistukset. Sotimisen merkitys väheni.
Tyytymättömyyttä Tukholman suuntaan
Valtakunnan itäosa oli kuitenkin tuntematonta seutua monelle ruotsalaiselle, ja Suomi oli myös tyytymätön Tukholmaan. Erityisesti täällä vastustettiin pääkaupungin sotimishaluja Venäjää vastaan. Hattujen sodassa 1741-43 kävikin huonosti. Niinpä jotkut Venäjälle myöntyvyysmieliset myssyjen puolueen edustajat jopa pyysivät sodan jälkeen Venäjää miehittämään Suomen.
Karonen kirjoittaa, että Suomesta tuli 1700-luvulla yhä enemmän Ruotsin ja Venäjän välinen pelinappula. ”Venäläiset pyrkivät usein taitavan propagandan avulla aiheuttamaan sekaannusta Suomessa, muun muassa lupaamalla hyviä etuja ja jopa itsenäisyyttä.”
Itsenäisyys tuli vasta 1900-luvulla, mutta Venäjän suuriruhtinaskunnaksi siirtyminen 1809 ei ollut katastrofi. Suomi säilytti omaleimaisuutensa lakeineen, etuineen ja tapoineen. Venäjä laski pragmaattisesti, että siten uutta imperiumin osaa oli helpompi ja rauhallisempaa hallita.
Ruotsi oli eurooppalainen menestys, ja Suomi oli osa tätä menestystä.
Janne Hopsu
Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa