Ruman naisen päiväkirja

Maanantai:

Rakas päiväkirja! Mihin Helmi minut onkaan ylipuhunut. En ole koskaan ennen pitänyt päiväkirjaa. Vaikka olen lukenut tyttökirjani ja ihaillut "Setä Pitkäsäären" ja "Pienen runotytön" sekä sittemmin aikuisempien kirjojen päiväkirjamerkintöjä, en ole koskaan halunnut elämästäni jäävän minkäänlaista täysin totuudenmukaista dokumenttia jälkipolville.

Totuus on se, että ajatukseni pyörivät suurimmaksi osaksi vähemmän kunniakkaissa asioissa, niin kuin omassa ulkonäössäni tai pikemminkin sen puutteissa. Mutta kun se nyt on vieläpä toivottavaa, niin antaa mennä. Naurakaa vapaasti. Minä en naura, paitsi tekonaurua aina kun sosiaalinen tilanne sitä vaatii.

Tiistai:

Rakas päiväkirja! (Vai oletkohan kuitenkaan varsinaisesti rakas, kun ainut tarkoituksesi on välittää syvimmät salaisuuteni koko Suomelle? No, ehkä tämä on siedätyshoitoa!)

Minä olen ruma, siis länsimaisilla kauneusihanteilla mitattuna ruma, ja muita ihanteita on ihan turha tarjota lohdutukseksi. Mitä minä vaikka Tongan BMI:llä täällä kotimaassa tekisin? En aio väittää, etten välittäisi. Kyllä minä välitän. Ja se joka sanoo, ettei välitä siitä miltä näyttää, yksinkertaisesti valehtelee.

Keskiviikko:

Katselin itseäni peilistä keskipäivän auringon armottomassa valossa. Lopputulos: kaikki valuu. Ohut vaaleanruskea vauvantukka valuu pitkin päätä. Päärynänmuotoisten kasvojen painopiste on poskissa ja leuassa. Silmät pussittavat. Jopa syntymämerkitkin ovat valinneet sijoittumiskohtansa leuan reunaan.

Kaulaa ei juuri ole, joten näytän rintavammalta kuin oikeasti olen, mutta en tyylikkäällä tavalla. Kilot, jotka saattaisivat olla tarpeen muualla, ovat valuneet pehvaan ja reisiin, eli yläosani on eri kokoa kuin alaosa. Kengät ovat kokoa 42, joten voitte arvata, ettei tässä paljon siroja ballerinoja löydetä.

Torstai:

Rakas päiväkirja! Turha kuitenkin luulla, ettei elämässäni oikeasti ole muuta kuin peili ja oma surkeuteni. Olenhan hankkinut akateemisen koulutuksen ja minulla on vakituinen työpaikka. Itse asiassa pidänkin työstäni. Kuitenkin rekisteröin työtovereitteni edullisemman ulkonäön joka ikinen päivä. Kaiketi se sitten tekee kipeää?

Olen toki seurustellut, mutta yksikään miesystävä ei ole halunnut jäädä rinnalleni. Minua kehutaan aina hyväksi seuranpitäjäksi, mutta juhlista lähden kotiin yksin. Myös baari-illoista lähden kotiin yksin, sillä vaikka tarjokkaita olisikin, sillä en kestä ajatusta, että joku mies näkisi minut aamulla kaikessa loistottomuudestani, kun edellisen illan puleeraus olisi hävinnyt. Kas niin, enkö olekin pinnallinen? Oletteko te?

Perjantai:

Tänään on aika kampaajalle. Jotain on tehtävä näille valumille, jos vaikka tukan saisi ylöspäin, niin ehkä se hämäisi katsettakin sen verran, että yleisilme ei olisi niin alakuloinen ja plösähtänyt. Harmi vain, että on aina otettava myös jokin tukikäsittely, sillä nämä harvat haiveneni vaativat joko permanentin tai sitten tönkkökäsittelyn vahalla suuntautuakseen edes sivullepäin.

Luen aina kaikki näkemäni pukeutumisvinkit ja yritän soveltaa niitä omassa garderoopissani. Ehkä suurin oivallus on ollut kylmien värien välttäminen värianalyysin jälkeen. Esimerkiksi sininen tai pinkki saa minut näyttämään ihan harmaalta tai laikukkaalta.

Lauantai:

Rakas päiväkirja! Kaivoin tänään kasseista ja kaapeista joka ikisen tarjouksesta ostetun huulipunan ja kuivuneen maskaran. Levitin ne pöydälle ja heitin käyttökelvottomat armotta roskiin. Jäljelle jäi kuitenkin muhkea kasa taikakaluja.

Nyt kun päässäni on uusi pirteä tukka (myönnettäköön, että olen tyytyväinen!), tunnen vähän halua meikkaamiseenkin. Harjoittelen pitkästä aikaa. Pöydällä vieressäni on kuvitettu ohje arkimeikistä, jolla korostetaan kasvojen yläosaa. Kun olen valmis, otan itsestäni kuvan ja printtaan sen kylpyhuoneen peilikaapin oven sisäpuolelle.

Sunnuntai:

Rakas päiväkirja! Nyt kaupat ovat auki sunnuntaisinkin. Olen komentanut itseni vaateostoksille ennen kuin rohkeuteni taas hiipuu. Koetan keskittyä siihen, miltä näytän meikattuna ja tukka laitettuna, ja samalla koetan unohtaa sen, että tunnen monta naista, jotka näyttävät hyvältä myös luonnontilassa. Hyvä että edes joskus saan tuntea itseni pikkuisen sieväksi, harvinaista herkkua.

Sain saaliikseni puseron ja hameen sekä onnenkantamoisella myös oikeankokoiset nilkkurit. Kuin uhalla ostin tavallista kirkasvärisemmän puseron, sillä tiedän värin sopivan minulle. Onkohan tämä itseensä panostaminen uhmareaktio tämän päiväkirjan pitämiselle? Siinä tapauksessa tämä on varmaan sittenkin kannattanut!

Teksti: Hanna Myllys

Kuvat: Shutterstock