Katsojat äänestivät Rosa A:n ja Mikon ulos rakkauden saarelta.
Love Island Suomi -villan joutuivat katsojaäänestyksen perusteella jättämään Rosa A ja Mikko. Rosa A kertoo, että jätti villan taakseen yllättävän rauhallisin ja hyvin mielin. Tummakutrinen kaunotar oli jo alitajuisesti varautunut siihen, että lähdön aika saattaa koittaa.
– Ei ikinä tiedä kuka lähtee ja milloin, mutta kyllä tämä pikkuisen tuli yllätyksenä, että me lähdettiin just Mikon kanssa, Rosa A kertoo MTV Uutisille.
Mikään Love Island -villalla tapahtunut asia ei kaduta Rosaa, eikä hän olisi tehnyt mitään toisin. Hän kertoo olleensa villalla täysin oma itsensä ja näyttäneensä kaikki tunteensa aina iloista itkuihin.
Nainen paljastaa, että he aikovat jatkaa Mikon kanssa tutustumista ulkomaailmassa. Hän kertoo, että sen jälkeen, kun parit olivat hetken aikaa erossa toisistaan miesten lähdettyä Poikamiesleirille, tuntui parin välillä tapahtuneen muutos hyvään suuntaan.
– Olisin halunnut jatkaa tutustumista syvemmin, mutta eihän tämä nyt muuta mitään. Toi kupla puhkesi, ja elämä jatkuu muuten normaalisti, Rosa kertoo.
Pari aikoo luultavasti tavata toisensa piakkoin Suomeen palaamisen jälkeen.
