USA 2006. Ohjaus & käsikirjoitus: Sylvester Stallone. Tuotanto: William Chartoff, Kevin King, Charles Winkler, David Winkler. Kuvaus: J. Clark Mathis. Leikkaus: Sean Albertson. Musiikki: Bill Conti. Pääosissa: Sylvester Stallone, Burt Young, Milo Ventimiglia, Antonio Tarver, Geraldine Hughes. Kesto: 102 min.
Ehti kulua 16 vuotta, ennen kuin Sylvester Stallone päätti jälleen kerran palata lempirooliinsa. Rocky Balboa (2006) on jo Stallonen kuudes esiintyminen sisukkaana pugilistina. Siinä missä kaksi edellistä, Rocky IV (1985) ja Rocky V (1990), ruoppasivat Hollywood-rahastuksen pohjamutia, uutuus pyrkii palaamaan alkuperäisen Rockyn (1976) vilpittömään tarinamaastoon.
Stallonen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Rocky Balboassa eletään vahvasti 2000-lukua. Nimihenkilö asuu edelleen Philadelphiassa, mutta rakas Adrian-vaimo (takaumissa nähtävä Talia Shire) on siirtynyt jo ajasta ikuisuuteen. Kaipaus kaivaa miestä, joka isännöi omaa kortteliravintolaa viihdyttäen asiakkaita tarinoilla aktiiviuran ajoilta.
Suru ei estä Rockya kantamasta huolta vanhoista ystävistä: kitkerä Paulie (Burt Young), köyhä ex-nyrkkeilijä Spider (Pedro Lovell) ja naapuruston yksinhuoltaja Marie (Geraldine Hughes) kuuluvat sankarin "sosiaalihuollon" piiriin. Vain oma poika Robert, Rocky Jr. (Milo Ventimiglia), loistaa poissaolollaan, sillä juniorin on vaikea suhtautua kehäraakki-isukin ikivihreään maineeseen.
Television urheilukanavan päähänpiston johdosta Rocky houkutellaan takaisin kehään. Koska raskaan sarjan nykymestarille, Mason "The Line" Dixonille (Antonio Tarver), ei löydy kunnon vastustajaa, on sellainen löydettävä entisten suuruuksien riveistä. Dixonin ja Rockyn välille päätetään järjestää näytösottelu, kaikkien aikojen titaanien kohtaaminen.
Rocky Balboa ei ole huono muttei liioin hyväkään elokuva. Stallone on tehnyt fiksusti palauttaessaan Balboansa inhimillisempien mittasuhteiden äärelle. Kaikessa näkyy halu tavoittaa se sama henki, joka alkuperäisessä elokuvassa kosketti ja piti mielenkiintoa yllä. Vuoden 2006 variaatio kärsii kuitenkin juonikuvion tuttuudesta: mikään ei ole uutta, eikä mikään pääse yllättämään. Niinpä Stallone tyytyy sovinnolla sympatia- ja nostalgiapisteiden lypsämiseen. Kukapa voisi olla pitämättä Rockysta, yksinkertaisesta lihaskimpusta, jonka rinnassa sykkii suuri sydän?
Dynaamista nyrkkeilyelokuvaa odottaville on tiedossa pettymys. Elokuvan 102-minuuttisesta kestosta vietetään naruneliössä vain reilu vartti. Kuuluisa treenimontaasi on supistettu pariminuuttiseksi elvistelyksi Bill Contin kuuluisan teematunnarin tahdissa. Ennen tätä on jahkailtu loputtomasti menneiden muistikuvien parissa ja yritetty rakentaa puolivillaisia ihmissuhdevirityksiä sekä isän ja pojan että Rockyn ja Marien välille. Kun nyrkkeilyhanskat otetaan naulasta, molemmat juonilinjat hukkuvat tyystin yleiseen hakkausriehaan.
Stallone on parempi kuin pitkään aikaan, sillä viime vuodet ovat olleet tähden uralla varsin vaatimattomia. Tämän karhean herkistelyn mies sentään taitaa. Elokuvan muut kasvot jäävät pahasti alakynteen, myös juureva Burt Young, jolle ei ole osattu löytää oikein mitään mielekästä tekemistä. Geraldine Hughes ja Milo Ventimiglia häviävät hekin tapettiin ikääntyneen "italialaisen oriin" seurassa.
Teksti: Outi Heiskanen