Rock 'n Roll never dies

Rock ’n Roll on vilpittömän miehen merkki Juha Koirasen ensimmäisessä pitkässä elokuvassa. Deep PurplenSmoke on the Water -klassikko nousee sekin ratkaisevaan rooliin teoksessa, joka tarkastelee normaaliutta ja epänormaaliutta sangen omaperäisesti. Rock ’n Roll never dies on parhaimmillaan hupaisa ja hellyttävä elokuva, mutta ihan loppuun asti eivät nämäkään ominaisuudet leffaa kannattele.

Koirasen elokuva on kertomus Tigeristä (Samuli Edelmann), intohimoisesta rokkijätkästä, jonka omatekoiseen kitaraan on raaputettu lause ”Rock ’n Roll never dies”. Nelikymppinen Tiger (lausutaan kuten kirjoitetaan) asuu edelleen kotona isän ja äidin kanssa, sillä lapsekas mies ei pysty itsenäiseen elämään. Pilkkaajien mielestä Tiger on vammainen ja jälkeenjäänyt; elokuva itse pidättäytyy lujasti määrittelemästä sankariaan miksikään muuksi kuin viattomaksi.

Elokuvan kertojanäänenä toimii Tiger itse. Naivistisin sanankääntein hän tarinoi oman elämänsä vaiheista: kannustavista vanhemmista (Risto Tuorila ja Marjukka Halttunen), yhteisestä bändistä kaverien, Jack Nevadan (Ilkka Koivula) ja Pumpun (Kari-Pekka Toivonen), kanssa, sekä velipoika-Okun ennenaikaisesta kuolemasta.

Tiger toteaa työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille kirjoittamissaan teksteissään tilanteiden pintatason, mitä kuvallinen ilmaisu syventää vuoroin koskettavasti, vuoroin humoristisesti. Päähenkilö ei itse näe harmaan alueita tai vivahde-eroja, sillä hänen maailmansa on lapsenomaisen mustavalkoinen joko tai -todellisuus. Nämä kontrastit Koiranen osaa kerronnallaan määrittää hienosti. Rock ’n Roll never dies pyrkii olemaan myös yhteiskunnallisesti kantaa ottava elokuva. Pienten teollisuuspaikkakuntien ahdinkoa ja alasajoa sivutaan tilanteessa, missä Tigerin isän työpaikka, pikkukaupungin saha, ollaan lopettamassa. Tilanne varjostaa perheen elämää, muttei pitkään: lapsuudenystävä, Amerikkaan muuttanut Jack Nevada, sahakonsernin perillinen, kutsuu vanhan bändinsä keikalle Helsinkiin. Elokuvan lopputapahtumat siirtyvät pääkaupunkiin, minkä kaduilla Tiger saa ensi kertaa maistaa myös ”kantrin kaipuuta”.

Juha Koirasen ensimmäisessä pitkässä elokuvassa on kaikkea paljon – myös hyvää. Kokonaisvaikutelma olisi kuitenkin parantunut roimasta karsinnasta, sen huomaa jo elokuvan yli kaksituntisesta pituudesta. Tyhjäkäyntiä ja toistoa on liikaa, eikä katsojan mielenkiinto säily herpaantumattomana. Etenkin tarinan finaali olisi kaivannut huomattavasti rohkeampaa jäntevöittämistä. Parhaimmillaan Rock ’n Roll never dies on omaperäinen ja värikäs elokuva, jonka kruunaa Samuli Edelmannin paneutunut, sydämellinen roolisuoritus. Jo pelkästään hänen takiaan toivoo, että elokuva löytäisi oman, ennakkoluulottoman yleisönsä. Helppoa se ei tule olemaan, sillä Koirasen elokuvaa on vaikea markkinoida suoraan kenellekään. Tigerin tarina kulkee aivan omia polkujaan.

Teksti: Outi Heiskanen