Robin miellyttää fanejaan tuplakeikoilla – K18 ja ikärajattomat keikat kiertueen jokaisessa kaupungissa

Robin 14.9.2016
MTV
Julkaistu 22.09.2016 10:18

MTV VIIHDE

Täysi-ikäistynyt Robin lähtee kiertämään Suomea uudenlaisella tyylillä, jossa poppari huomioi sekä täysi-ikäiset että nuoremmat faninsa. 

Kaupungit Haltuun Tour -kiertueella Robin esiintyy yhden viikonlopun aikana samassa kaupungissa ensin perjantai-iltana klubiympäristössä K18-yleisölle ja lauantaina ikärajattomalla keikalla.

Keikkojen lisäksi Robin tekee yllätysvierailuja kaupunkien mielenkiintoisissa paikoissa ja raportoi niistä omissa some-kanavissaan.

Luvassa on myös yllätyksiä, joista tiedotetaan Robinin edustajien mukaan myöhemmin.

– Tällä kiertueella haluan tutustua kunnolla kaupunkeihin ja faneihini eri puolilla Suomea. Minulle saa lähettää somen kautta etukäteen ehdotuksia paikoista, joissa kannattaa käydä kussakin keikkakaupungissa. Teen lisäksi ennen keikkoja live-striimejä Facebookissa. Some-kanavieni kautta fanit pääsevät näkemään, mitä lavan takana tapahtuu.

Liput kiertueen kaikille keikoille tulevat myyntiin perjantaina 23.9. klo 9. 

Tuoreimmat aiheesta

Robin Packalen