RKP:n puheenjohtajakisa alkoi yllättäen, kun nykyinen puheenjohtaja Carl Haglund, 36, ilmoitti, ettei hän jatka enää puolueen johdossa.
Kukaan ei välittömästi asettunut ehdolle kesäkuussa pidettävään puheenjohtajavaaliin.
Kansanedustaja Mikaela Nylander sanoo harkitsevansa asettumista ehdolle RKP:n puheenjohtajaksi. Nylander toimii myös RKP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana.
RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoo, että ettei sulje pois asettumista RKP:n puheenjohtajakilpaan. Hän sanoo harkitsevansa asiaa muutaman päivän ajan.
– Minun tarvitsee keskustella asiasta myös perheeni kanssa, Henriksson sanoo.
Henriksson oli ehdolla puheenjohtajaksi vuonna 2012, mutta hävisi vaalissa Carl Haglundille äänin 106–144.
Myös ensimmäisen kauden kansanedustaja Anders Adlercreutz sanoo harkitsevansa puheenjohtajaehdokkuutta.
Puolueen kansanedustajista Eva Biaudet taas sanoo, että ei ole ajatellut lähtevänsä mukaan puheenjohtajakilpaan. Hän toivoo puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi naista.
Aiemmin Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet uutisoivat, että Carl Haglund jättää RKP:n puheenjohtajuuden.
Vapaavuori yhtyi kritiikkiin
Haglundin vetäytyminen puheenjohtajuudesta tuli puolueen sisällä yllätyksenä, vaikka eduskuntaryhmän jäsenet olivat nähneet pettymyksen hallituskauden viimeisenä vuotena ja oppositiopolitiikkaan totuttautumisen vaikeuden.
– Olin ajatellut, että kipinä vielä jostain tulee, mutta hän on itse arvioinut toisin, Nylander sanoo.
