Riku Nieminen: Aion keskustella elokuvasta Juicen lesken kanssa

Juice Leskistä tämän elämäkertaelokuvassa esittävä Riku Nieminen haluaa päästä keskustelemaan Juicen läheisten kanssa ennen kuvauksia.

Torstaina kerrottiin, että näyttelijä Riku Nieminen, 28, esittää pääosaa Juice Leskisestä kertovassa näytelmäelokuvassa. Leffan ensi-iltaa kaavaillaan loppuvuoteen 2016, jolloin Juicen kuolemasta tulee kuluneeksi 10 vuotta.

– Rooli on varmasti suurennuslasin alla sekä hyvässä että pahassa. En kuitenkaan koe erityisiä paineita, vaan pyrin tekemään parhaani, Nieminen kertoo MTV:lle.

Nieminen ei ehtinyt tavata Leskistä henkilökohtaisesti. Keikalla hän ehti käydä kerran Juicen uran ehtoopuolella 2000-luvun alussa.

Kovin paljoa Kingi-tähti ei voi, tai pysty, elokuvasta vielä kertomaan. Elokuvan käsikirjoitus valmistuu nimittäin vasta kuluvan vuoden aikana, ja kuvaukset aloitetaan ensi vuonna.

Näyttelijä pohtii, että haluaisi olla yhteydessä Juicen omaisiin elokuvan tiimoilta.

– Mielellään olisin yhteydessä myös Juicen leskeen. Varmasti yritämme käydä keskustelua myös siihen suuntaan. Se on eri asia, vaikuttaako se taiteellisiin ratkaisuihin, Nieminen pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat