Silminnäkijähavaintoihin ja epäillyn tunnistamiseen ei läheskään aina voi luottaa, toteavat sekä kokeneet poliisit että aihetta selvittäneet tutkijat.
Epätarkkuutta tunnistukseen voivat aiheuttaa ainakin etninen tausta, etäisyys ja mahdollisesti myös tunnistajan ikä.
– Se etninen ryhmä, jonka parissa on varttunut, sen ryhmän jäseniä on helpompi tunnistaa. Suomalaiselle esimerkiksi aasialaisen tunnistaminen on vaikeampaa, sanoo oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman Åbo Akademista.
Korkman johti kesällä tiedekeskus Heurekassa Vantaalla tutkimusta, jossa testattiin henkilön tunnistamisen tarkkuutta eri etäisyyksillä. Jo 5–10 metrin etäisyydeltä tunnistus osui oikeaan vain 55 prosentissa tapauksista.
– Tämä oli aika järkyttävä löydös. Sen perusteella ihmisten kyky tunnistaa on aika hatara, Korkman sanoo.
Yksityiskohta voi ratkaista
Vaikka silminnäkijähavainnoissa on virhelähteitä, ne ovat silti poliisille arvokkaita, painottaa rikosylikomisario Tero Haapala, keskusrikospoliisin henkirikoslinjan päällikkö.
– Jokin yksityiskohta tai erityistuntomerkki saattaa jäädä mieleen – vaate, teksti paidassa, kävelytyyli, kantamus tai vaikkapa silmälasit, joissa on punaiset sangat. Monesti yksityiskohta voi olla se ratkaiseva tieto, Haapala sanoo.
Julia Korkmanin mukaan erityistuntomerkkikin saattaa johtaa harhaan. Hän kertoo esimerkin tapauksesta, jossa silminnäkijä puhui letitetystä parrasta. Epäilty saatiin kiinni, mutta palmikko ei ollut parrassa vaan hiuksissa.
Itsevarma voi osua harhaan
Ylikomisario Pauli Mäkelä Poliisiammattikorkeakoulusta toteaa, että poliisi joka tapauksessa tarkistaa havainnot, arvioi niitä ja selvittää, onko niiden tueksi muuta todistusaineistoa.
Mäkelä opettaa tuleville poliiseille taktista rikostutkintaa, erityisesti epäiltyjen ja todistajien kuulustelemista.
Mäkelän mukaan silminnäkijähavainnoilla on merkitystä etenkin tapahtumien kulun selvittämisessä.
– Tunnistamisiakin tehdään jatkuvasti, mutta se ei ole ihan jokapäiväistä. Ehkä ihminen on parempi arvioimaan sitä, mitä tapahtuu, Mäkelä sanoo.
Yhdysvalloissa on viime vuosina selvitetty uudelleen tapauksia, joissa tuomio perustui pelkästään silminnäkijätunnistukseen. Dna-tutkimusten perusteella jo satoja tuomittuja on vapautettu.
– Suomessa hyvin harvoin silminnäkijätunnistus on ainoa tai pääasiallinen näyttö.
Sekä tutkimuksissa että käytännön poliisityössä on havaittu, että todistajan varmuudella tunnistuksestaan ei ole merkitystä. Epävarma tunnistaja saattaa olla oikeassa ja päinvastoin.
– Todistajalta ei kannata etukäteen edes kysyä, pystytkö tunnistamaan, Mäkelä arvioi.
Tuomareiden arviot vaihtelevat
Helsinkiläinen juristi Teija Stanikic tutki väitöskirjassaan silminnäkijätunnistuksen arviointia suomalaisessa oikeuskäytännössä. Tutkimus valmistui vuonna 2015.
– Joissakin tuomioissa oli perusteltu todella hyvin, miksi epäillyn tunnistusta pidettiin luotettavana tai epäluotettavana. Toinen ääripää oli sellainen, että koko asia oli jätetty huomiotta, kertoo Stanikic.
Stanikicin mukaan tunnistuksen luotettavuutta arvioitiin hänen tutkimissaan tuomioissa keskimäärin melko hyvin.
– Tunnistaminen ainoana näyttönä on tyypillisesti hyvin epävarma, Stanikic sanoo.