Riistakameravideoon tallentui seitsemän sudenpennun leikit Kuhmoisissa

Pirkanmaalla tallentui riistakameraan seitsemän sudenpennun leikit 0:20
Katso video sudenpennuista. Video: Kuhmoisten rhy

Suomen riistakeskuksen mukaan pentuja on poikkeuksellisen paljon alueen mittakaavassa.

Riistakameraan tallentui kesäkuun lopussa seitsemän sudenpennun leikit Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen alueella. Pohjois-Hämeen mittakaavassa pentuja on Suomen riistakeskusken mukaan poikkeuksellisen paljon.

Aiemmin tiedossa on ollut, että alueella liikkuu kolmen aikuisen suden lisäksi tämän kesän pentuja. Videosta varmistui, että pentuja on Pohjois-Hämeen mittakaavassa poikkeuksellisen paljon, Suomen riistakeskus kirjoittaa tiedotteessaan.

Kymmenen suden lauma alkaa riistakeskuksen mukaan lähennellä lauman maksimikokoa.

Naarassusi saa tavallisesti ensimmäiset pentunsa kolmevuotiaana ja sen jälkeen pentuja syntyy vuosittain yleensä kolmesta kuuteen. Suurimmissa pentueissa voi vielä syksylläkin olla kymmenkunta pentua, riistakeskus kirjoittaa tiedotteessaan.

– Susilauman koko yhdellä reviirialueella vaihtelee vuosittain muutamien yksilöiden verran, kun edellisen vuoden pennut lähtevät valtaosin vaeltamaan kevään aikana ja etsimään omaa paria ja vapaata reviiritilaa, tiedotteessa kirjoitetaan.

Lauman kerrotaan liikkuvan pääasiassa Kuhmoisten ja Jämsän kuntien alueilla.

Lue myös:

    Uusimmat