Reesusapinan kloonaus onnistui ensimmäistä kertaa – teon perusteluna lääketiede

Kiinalaiset tutkijat ovat ensimmäistä kertaa onnistuneet kloonaamaan reesusapinan. Reesusapinoita käytetään laajasti lääketieteelliseen tutkimukseen, koska ne ovat fysiologialtaan läheisesti ihmisen kaltaisia.

Tutkijoiden mukaan kloonaaminen saattaa nopeuttaa lääketestausta, koska geneettisesti samanlaiset koe-eläimet antavat varmempia tuloksia lääkekokeissa. Aiheesta uutisoi Britannian yleisradio BBC.

Reesusapinoiden aiemmat kloonausyritykset eivät ole onnistuneet.

Tohtori Falong Lu Kiinan tiedeakatemiasta kertoo, että tutkijat olivat innoissaan kloonaamisen onnistumisesta.

Esimerkiksi brittiläinen RSPCA-eläintensuojelujärjestö on ilmaissut olevansa huolestunut kyseisestä kehityssuunnasta.

Lue myös: Dollylla niveltulehdus (13.10.2013)

Maailman kuuluisin kloonattu eläin lienee Dolly-lammas, joka kloonattiin vuonna 1996.

 

Lue myös:

    Uusimmat