Ravintola Nokka valittiin Vuoden HelsinkiMenu -ravintolaksi

Helsingin Katajanokalla sijaitseva Ravintola Nokka on valittu vuoden 2002 HelsinkiMenu-ravintolaksi. Valinnan suoritti tänä vuonna Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK.

- Ravintola Nokan keittiöpäällikkö Markus Maulavirta ja ravintolan johtaja Jussi Laakso kirittivät tiukassa kisassa ravintolansa voittoon menun rohkealla suosittelulla ja koko menun seikkaperäisellä esittelyllä ruokalaji kerrallaan sitä mukaa kun aterionti eteni. Asiakas aisti, että ravintola oli ylpeä menustaan ja sen raaka-aineiden maalaisesta alkuperästä, kertoi MTK:n tiedotuspäällikkö Leena Packalen vuoden HelsinkiMenu -ravintolan julkaistamistilaisuudessa Helsingissä perjantaina.

Valinnasta silminnähden yllättyneet Maulavirta ja Laakso jakoivat tunnustuksesta kiitosta koko Nokan henkilökunnalle. - On ilo tehdä töitä nuoren ja energisen henkilökunnan kanssa, henkilökunnan,joka on ylpeä ja iloinen tekemästään työstä, suitsutti Laakso.

Ravintola Nokka tarjoaa tällä hetkellä HelsinkiMenunsa alkuruokana pieniä perunablinejä, muikunmätiä, punasipulia ja vuolukermaa ja pääruokana sallalaista poron paistipihviä talvijuureskakun ja grand venur -kastikkeen kera. Aterian päättää Aura gold -juusto ja piparkakkutikku sekä kuuman toffeekastikkeen kanssa tarjoiltu puolukkajäädyke.

Seitsemän finalistin laadukas joukko

Kaikki seitsemän loppukilpailuun yltänyttä ravintolaa saa kiitosta ruoastaan, mutta kullakin niistä on oma erityisansionsa, jonka mukaan MTK:n raati haluaa nostaa ne esille.

Ravintola Nokan keittiöpäällikkö Markus Maulavirta ansaitsee MTK:lta voittonsa myös historian valossa. Maulavirta on potkinut suomalaisia tuottajia panostamaan laatuun, tuottamaan omaleimaisia raaka-aineita ja erilaistumaan, jotta hän voisi käyttää kotimaisia raaka-aineita. Hän on haukkunut milloin sianlihamme, perunamme tai lampaattomuutemme ja saanut sitä kautta myös vipinää aikaiseksi.

Ravintola Elite, keittiömestari Heikki Kunnari ja ravintolanjohtaja Katariina Tuovinen ansaitsevat kunniamaininnan siitä, että tarjoavat pääkaupunkilaisille myös luomuvaihtoehdon. Luomutuotanto on osa monimuotoisia maaseutuelinkeinoja ja kaipaa menestyäkseen markkinointikanavia. Ravintola voi olla hyvä yhteistyökumppani luomutilojen verkostoille.

Ravintola Lautanen, ravintolapäällikkö William Welander ja keittiöpäällikkö Jani Lähteenmäki tarjoavat asiakkailleen HelsinkiMenun mutkattomasti päällimmäisenä vaihtoehtona pöydissä olevissa ruokalistatelineissä. Menu on kohtuuhintainen ja sallii "tavallisen tallaajankin" nauttia ruokakulttuurista.

Ravintola Lasipalatsi ja ravintolanjohtaja Sami Hiltunen saavat kiitosta siitä, että muistuttavat asiakkaitaan suomalaisista sesongin herkuista muutenkin kuin HelsikiMenun puitteissa. Itsekkäästi arvostamme myös ravintolan käytettävyyttä järjestön tarpeisiin läheisen sijainnin ansiosta.

Ravintola Lyon, ravintoloitsija Marjatta Helander ja keittiömestari Jyri Hänninen ovat osoittaneet, että HelsinkiMenu taipuu myös ranskalaistyyppisen ravintolan tarpeisiin. Ja niin pitääkin. Ranskassa, jos missä, arvostetaan oman maaseudun raaka-aineita. Siinä meillä on vielä oppimista. Ravintola saa kiitosta myös HelsinkiMenun aktiivisesta esittelystä.

Ravintola Meritorppa, keittiömestari Minna Sillfors ja ravintolapäällikkö Sirpa Heikkinen. saavat kunniamaininnan siitä, että palvelevat kansainvälistä asiakaskuntaansa konstailemattomilla suomalaisherkuilla, jotka testihenkilöiden mukaan maistuivat "hyvälle kotiruoalle" etenkin perunamuusi. Suomalainen ruokakulttuuri antaa parhaimmillaan raaka-aineiden oman maun hallita.

Ravintola Zetor, ravintolanjohtaja Sakari Ellilä ja keittiöpäällikkö Tuula Pulkkinen ovat Finfoodin ja Raholan nettisivuilla olleen yleisöäänestyksen ylivoimaiset voittajat. MTK puolestaan palkitsee heidät riemu mielin ja täysin puolueellisesti. Zetor on kuitenkin Helsingin ainoa maalaisravintola.

Ravintola Nokan keittiöpäällikkö Markus Maulavirta vastaanotti vuoden 2002 HelsinkiMenu -laatan sekä maaseudun terveisinä leipälapion. Oman leipälapionsa sai myös hyväksi kakkoseksi yltänyt Ravintola Lyon sekä Ravintola Zetor, joka nousi yleisön suosikiksi internetissä järjestetyssä äänestyksessä.

Tavoitteena suomalaisen ruokakulttuurin edistäminen

HelsinkiMenu käynnistettiin vuonna 2000 kulttuurivuoden projektina. Suosionsa vuoksi siitä päätettiin tehdä pysyvä osa pääkaupungin kulinaariseen tarjontaan. HelsinkiMenun tavoitteena on suomalaisen ruokakulttuurin edistäminen sekä laadukkaiden kotimaisten raaka-aineiden arvostuksen parantaminen ja niiden yleistyminen ravintoloiden ruokalistoilla.

HelsinkiMenu -ravintolan erottaa "runsauden haarukka" -tunnuksesta. Tänä vuonna mukana on ollut 19 ravintolaa ja kaksi henkilöstöravintolaa. HelsinkiMenun taustavoimina ovat Finfood-Suomen Ruokatieto ry, Helsingin kaupunki ja MTK.

(Mtv3-Finfood)

Lue myös:

    Uusimmat