Rasitus riitti kaatamaan maajoukkueurheilijan – tällainen on armoton piip-testi, joka johti koululaisen kuolemaan: ”Tuntui pahalta alussa ja pahalta lopussa”

Tällainen on armoton piip-testi 3:27

Espoolaisen Tiistilän koulun oppilas menehtyi saatuaan sairauskohtauksen liikuntatunnilla viime viikolla. Liikuntatunnilla oltiin suoritettu kestävyyssukkulajuoksua.

Niin sanottu piip-testi eli kestävyyssukkulajuoksu suoritetaan valtakunnallisesti perusopetuksen 5. ja 8. luokilla. Sen tarkoitus on mitata kestävyyttä ja liikkumistaitoja sekä arvioida epäsuorasti oppilaan maksimaalista hapenottokykyä.

Testin aikana oppilaat juoksevat edestakaisin 20 metrin matkaa yhä uudestaan. Tavoitteena on saavuttaa kääntymispiste aina merkkiäänen kohdalla. Oppilaan tulee siis pysyä testin määräämässä, jatkuvasti kiihtyvässä juoksutahdissa, niin kauan kuin mahdollista.

Maajoukkueen miehet ottivat osaa testiin Suomen salibandyliiton videolla.

Testin armottomuuden koki myös Suomen miesten salibandymaajoukkue, jonka kesäleiri käynnistyi testipäivällä. Kestävyyssukkulajuoksu oli yksi päivän vaativimmista ponnistuksista.

– Tuntui pahalta alussa ja pahalta lopussa, kommentoi Jani Kukkola päällimmäisiä tunnelmiaan testin jälkeen.

Päivän kolmanneksi paras juoksija Valtteri Kainulainen rojahti testin jälkeen selälleen maahan. Hän ei hetkeen saanut sanaa suustaan happea haukkoessaan.

– Nyt tuntuu hyvältä, Kainulainen lopulta puuskahtaa.

Mittauksiin osallistutaan rajoitteet huomioiden ja tarvittaessa soveltaen

Juoksukuntotesti on osa valtakunnallista Move-mittausta, jolla kerätään tietoa oppilaiden fyysisestä toimintakyvystä. Pohjalla on ajatus kannustaa oppilaita huolehtimaan omatoimisesti fyysisestä toimintakyvystään.

Move-järjestelmä mittaa kestävyyttä, voimaa, nopeutta, tasapainoa ja motorisia perustaitoja. Move-mittaukseen sisältyvät myös vauhditon 5-loikka, ylävartalon kohotus, etunojapunnerrus, liikkuvuutta mittaava osio sekä heitto-kiinniottoyhdistelmä.

Grafiikka havainnollistaa, millaisia liikkeitä Move-mittauksiin kuuluu. Juttu jatkuu grafiikan jälkeen. 

Jyväskylän yliopiston ohjeiden mukaan mittauksiin osallistutaan rajoitteet huomioiden, ja ne suoritetaan toimintakyvyn edellyttäessä soveltaen tai soveltavilta osin.

Oppilas ei voi osallistua mittauksiin kuumeisena tai akuutin infektion aikana. Testiin eivät voi osallistua myöskään oppilaat, joille on määrätty liikuntakielto, jotka kärsivät vakavista sydänoireita tai joilla ilmenee rasittavan liikunnan aikana huimaus-tai tajuttomuuskohtauksia.

Testien lähtökohtana toimivat koululaisen arkielämässään kohtaaman fyysiset haasteet.  Move-järjestelmä otettiin valtakunnallisesti käyttöön vuonna 2016, ja sen yhtenä tavoitteena on antaa tietoa fyysisen toimintakyvyn yhteydestä oppilaan hyvinvointiin.

Lue myös:

    Uusimmat