Vuosittaisten rapujuhlien lähestyessä on jälleen aika kaivaa esiin saksiniekkojen valmistusohjeet. Rapun on sisävesitöissämme elävä pitkäpyrstöinen, kymmenjalkainen äyriäinen. Poikaravulla eli koiraalla on suuremmat sakset ja tyttöravulla eli naaraalla leveämpi pyrstö. Ravut ovat elävinä väriltään ruskean tai vihertävän ruskeita. Keitettynä rapu on punainen. Ravustuskausi alkaa heinäkuun 21. päivänä kello 12.00
Kymmensenttisen ravun panssarin alla piileksii syötävää vain 13 grammaa, mikä on noin 40 prosenttia eläimen painosta. Näin laskettuna ravun kilohinnaksi saadaan 700 - 2 000 markkaa riippuen siitä, lasketaanko hinta pyytäjän vai ravintolan mukaan.
Rapu on sangen kevyt luonnontuote. Saksiniekoissa on rasvaa vain puoli grammaa 100 gramassa tuotetta, mikä on noin kolmasosa ahvenen tai kymmenesosa naudan rasvamääristä.
Suomalaisten keskuudessa rapujen syönti yleistyi vasta 1900-luvulla. Vuosisadan alussa rapu oli vielä useimmille täysin vieras kummajainen. Merkillisen näköisenä eläimenä rapu on saanut kantaa mukanaan mitä erikoisempia uskomuksia. Myös sanonta piru merrassa juontaa juurensa ravusta, jonka punaisina hohtavat tappimaiset silmät ja pelottavat sakset toivat ravustajien mieleen itse paholaisen! Ravunsyönnissä on nykyään enemmänkin kyse rituaalista kuin mahan täyttämisestä: rapulaulut ja jokaiselle sakselle nostetut maljat kuuluvat olennaisena osana rapujuhliin.
Pakasterapu on myös kelpo vaihtoehto
Edullisempi vaihtoehto on valmiiksi keitetyt pakasteravut, jotka myydään usein jokiravun nimellä. Myös pakastettujen rapujen maun ja värin voi raikastaa kiehauttamalla ne sulattamisen jälkeen uudelleen keitinliemessä. Keitetyn ravun pyrstön on oltava käppyrässä ruumin alla, se kertoo siitä, että rapu on ollut elävä keitinveteen pantaessa.
