Räppäri Mercedes Bentso kaksoismurhaajamiehestään: "Näin Jannessa miehen, josta olin aina haaveillut"

Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa viime viikolla vieraillut räppäri Mercedes Bentso näkee kaksoismurhaaja Janne Ranisessa unelmiensa miehen. 

Videolla Bentso ja Raninen kertovat suhteensa alkuhetkistä ja syistä. 

Räppäri Mercedes Bentson suhde kuuluisan kaksoismurhaajan Janne Ranisen kanssa on Bentson mukaan hänen ensimmäinen turvallinen suhteensa mieheen.

Naisen elämä ennen Ranista on ollut pelon ja epävarmuuden aikaa. 

– Olen jo pienenä lapsena pelännyt, että minulle ja äidille tapahtuu jotakin eikä kukaan suojele meitä. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut ketään miespuolista ihmistä, joka olisi turvallinen.

Bentso kertoo, kuinka jo parin ensitapaamisen jälkeen tunteet alkoivat herätä.

– Näin Jannessa juuri sellaisen miehen, josta olin aina haaveillut. Muiden silmissä pahan miehen, joka on minua kohtaan tosi hellä, ystävällinen ja rakastava. 

Haastattelussa Raninen itse sanoo jättäneensä väkivallan taakseen, mutta myöntää, että tiukassa tilanteessa mieli voisi muuttua. 

– En aio murhata ketään, jos mun perhettä ei uhata siihen pisteeseen, että joudun riistämään toiselta hengen, mies muotoilee. 

Bentso kertoo, että on aina halunnut puhua tabuista ja tekee musiikkiakin lisätäkseen tietoisuutta. 

– Olen tehnyt biisin hybristofiliasta, joka on taipumus varsinkin naisilla rakastua vakavia rikoksia tehneisiin miehiin. Minua ei ole diagnosoitu, mutta kun olen rakastunut Janneen, olen rakastunut nimenomaan siihen, kuka Janne on, Bentso painottaa. 

Enbuske, Veitola & Salminen MTV3-kanavalla torstaisin klo 21

Lue myös:

    Uusimmat