Elinkautista istuvasta Janne Ranisesta tuli isä vankeuden aikana – näin murhatuomio vaikuttaa perheeseen: "Nautin niistä hetkistä, joita meillä nyt on"

Murhasta elinkautista rangaistusta istuva Janne Raninen kertoo, että vankilassa istuminen kuluttaa paitsi vankia, myös tämän läheisiä. Yhteyttä perheeseen voi olla vaikea pitää yllä.

Videolla Raninen ja Roine pohtivat, mitä ongelmia nykyisessä vankilajärjestelmässä on, ja miten päihdeongelmat uhkaavat johtaa monella vapautuvalla vangilla uusintarikollisuuteen.

Ranisella on tätä nykyään avovaimo ja hänestä on vankeuden aikana tullut isä.

Käytännössä Raninen pitää perheeseen yhteyttä päivittäin viestittelyllä, ja kasvokkain tavataan lyhyillä vankilomilla. Nyt Raninen pääsee Sörkän vankilasta aamu kahdeksalta, ja palaa takaisin neljäksi opiskeluiden takia. Koulujen jälkeen on voi kuitenkin odottaa siirto Riihimäen vankilaan.

Ranista on kuultu ennenkin esimerkiksi Rikospaikka-ohjelmassa. Juttu jatkuu videon jälkeen.


Tuomio murhasta, kaidalle polulle perheen vuoksi

Raninen on tuomittu elinkautiseen Vuosaaren Kallvikintiellä vuonna 2003 tehdystä Volkan Ünsalin palkkamurhasta.

Tänä vuonna Helsingin hovioikeus hylkäsi Ranisen anomuksen päästä ehdolliseen vapauteen. Raninen katsoo, että hovioikeudesta hän ei ollut istunut tuomiotaan tarpeeksi pitkään. Se on hänestä harmi, mutta ei maailmanloppu.

– Se on elämää, hän toteaa kuvaillen vankilassa istumista ajanhukaksi.

Raninen kertoo, että rikollinen elämäntapa ei häntä enää houkuta. Hän katsoo nähneensä sillä tiellä jo kaiken, pohjalle asti. Nyt hänellä on mielestään hyvä mahdollisuus päästä rikollisesta elämäntavasta eroon, perheen vuoksi.

– Mikä mies olisin, jos tapaan perhettä vain lomilla, hän toteaa.

Janne kertoo, miltä tuntuu olla toisen polven maahanmuuttaja 2:33

Puoliso: Perhe "lusii" vangin kanssa

Ranisen avopuoliso Linda-Maria Roine kertoo, että käytännössä vankien omaisetkin lusivat joutuessaan odottamaan perheenjäsenen vapautumista. Yhteiset hetket ovat vähässä, ja Ranisen vapautumiseen vielä aikaa.

– Jannella on lomaa kolme päivää kahdessa kuukaudessa. Todella kova kiire lomilla: perheenä pitäisi olla aikaa, ja myös parisuhteelle. Ei voida kovin rennosti ottaa, Roine toteaa.

– Nautin niitä hetkistä, joita meillä nyt on.

Katso videolta, millaisia kohtaamisia Vinkkimiehillä oli vankilamessuilla.


Lue myös:

    Uusimmat