Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi neljänneksen

Elokuussa myönnettiin rakennuslupia kaikkiaan 3,5 miljoonan kuutiometrin edestä. Kasvua vuodentakaisesta oli kaikkiaan neljännes, selviää Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotiedoista.

Liike- ja toimistorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli peräti kolminkertainen viime vuoden elokuuhun verrattuna. Myös julkisten rakennusten sekä teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot kasvoivat vuotta aiemmasta. Asuntorakentamiseen lupia sen sijaan myönnettiin vähemmän kuin viime vuoden elokuussa.

Vuoden alusta eli tammi-elokuussa koko uudisrakentamiseen myönnettiin lupia runsaalle 30 miljoonalle kuutiometrille. Viime vuoden vastaavan ajan lukemiin verrattuna kasvua tuli 6 prosenttia. Kaikkiaan lähes 26 000 uutta asuntoa on alkuvuoden aikana saanut rakennusluvan, mikä on prosentin verran edellisvuotista enemmän. Rivitalo- ja kerrostaloasuntojen lupamäärät kasvoivat, mutta omakotitaloasunnoille lupia myönnettiin vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Tammi-elokuun aikana ainoastaan maatalousrakennuksien kuutiomäärät laskivat.

Lue myös:

    Uusimmat