Räkätaudit jylläävät nyt – ”usein koko perhe sairaana”

Terveyskeskusten vastaanotoille ja päivystyksiin on saapunut syksyn alettua runsaasti hengitystieinfektioista kärsiviä lapsia.

Hengitystieinfektioita esiintyy ympäri vuoden. Näitä aiheuttavat mm. adeno-, influenssa-, parainfluenssa-, rino-  ja RS-virukset. Esimerkiksi rinovirusepidemia  alkaa usein koulujen alkamisen jälkeen elokuussa, ja jatkuu tasaisena koko syyskauden.  RS-infektiot aiheuttamat epidemiat alkavat lisääntyä yleensä marras-joulukuussa.  Influensskausi alkaa yleensä vasta vuodenvaihteessa. 

Lähde: THL/ Otto Helve

Lasten infektiolääkäri Tea Nieminen HYKS:n Lastenklinikalta kertoo, että flunssataudit vaikuttaisivat jylläävän nyt huomattavasti aikaisemmin kuin viime syksynä.

– Kyse ei ole vakavista infektioista, vaan lähinnä perusräkätaudista eli lapsilla on yskää, nuhaa ja kuumetta. Useissa tapauksissa koko perhe on ollut sairaana, kertoo Nieminen MTV Uutisille.

Kyse ei siis ole influenssa- tai rs-epidemiasta, jotka alkavat levitä usein vasta vuodenvaihteen jälkeen.

– Virustautejahan esiintyy ympäri vuoden, mutta nyt koulujen ja päiväkotien alettua taudit leviävät helpommin. Taustalla saattaa olla myös nopeasti viilennyt sää ja sateet, pohtii infektiolääkäri.

Enterovirukset aiheuttavat infektioita erityisesti loppukesäisin ja syksyisin. 

Valtaosa enterovirusten aiheuttamista infektioista on oireettomia tai hyvin vähäoireisia. Taudinkuva riippuu enterovirustyypistä. 

Enterovirukset voivat aiheuttaa aivokalvotulehdusta, sydänlihastulehdusta, enterorokkoa ja muita ihottumatauteja sekä vastasyntyneelle yleistyneen infektion. 

Lähde: THL/ Otto Helve

Niemisen mukaan erityisen paljon on esiintynyt myös enterovirusta.

– Kuulin virusopinlaitokselta, että jo kesällä enterovirusta on hyvin paljon liikkeellä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta puolestaan kerrotaan, että vatsatautiepidemiaepäilyistä on tehty ilmoituksia viime vuotta enemmän.

– Tätä selittää osin uimavesiepidemiat, joiden aiheuttajaksi osassa on varmistunut norovirus.  Tartuntatautirekisteriin ei ole ilmoitettu tänä vuonna tavanomaista enempää vatsatautia aiheuttavia mikrobilöydöksiä, esimerkiksi norovirusta. Suurin osa sairastumisista on todennäköisesti ollut niin lieviä, ettei sairastuneilla ole ollut tarvetta hakeutua näytteisiin ja hoitoon, kertoo tartuntatautilääkäri Otto Helve THL:stä.

Lue myös:

    Uusimmat