Rajua kuolemaansa lähestyvä jättitähti herättänyt huolta: Maata lähellä sijaisevan Betelgeusen mystisen himmenemisen syy on nyt selvinnyt

Tähtitieteilijät ovat onnistunet selvittämään kosmisessa naapurustostamme sijaitsevan suuren Betelgeuse-tähden himmenemisen syyn.

Betelgeuse on ollut tähtitaivaan kirkkaimpia kohteita, kunnes sen havaittiin himmenevän merkittävästi viime vuoden loppupuolella.

Jättiläistähden himmeneminen ehti jo aiheuttaa huolta tutkijoissa, sillä Betelgeusen uskotaan olevan lähellä rajua, räjähtävää kuolemaansa.

Betelgeuse sijaitsee seitsemänsadan valovuoden päässä maapallosta. Se on siis niin lähellä planeettaamme, että se saattaisi vaurioittaa otsonikerrostamme, mikäli se räjähtäisi.

Mikäli näin lähellä maata sijaitseva tähti räjähtäisi supernovana, se saisi aikaan melkoisen valoshow’n. Tämä "punainen jättiläinen" hohkaisi räjähtäessään sinistä valoa, joka säihkyisi taivaalla kolme tai neljä kuukautta. 

Välittömään huoleen ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan aihetta. Hubble-avaruusteleskoopin havaintojen mukaan Betelgeusen himmeneminen johtuu nimittäin tähden eteen muodostuneesta pölystä, joka oli muodostunut tähdestä purkautuneesta materiasta.

Reuters kertoo, etttä tutkijoiden mukaan tiedossa ei kuitenkaan ole, milloin Betelgeusese muuttuu supernovaksi. Tutkijoiden mukaan näin ei kuitenkaan luultavasti ole käymässä meidän elinaikanamme.

Lue myös:

    Uusimmat