Raimo Helmiseltä suora näkemys NHL-suomalaissensaation tilanteesta – Nuoret Leijonat jännän äärellä

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue ei ole tällä kaudella ainut Leijona-taho, joka puolustaa maailmanmestaruutta. Sama koskee myös Nuoria Leijonia, joiden kohdalla uusi arvoturnaus lähestyy kovaa vauhtia.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue pelaa viimeisen valmistavan turnauksen tällä viikolla Helsingissä. Tämän jälkeen edessä on enää leireilyä, ennen kuin vuodenvaihteen nuorten MM-kisat lähtevät liikkeelle.

– Ei tässä ole enää kuin 1,5 kuukautta h-hetkeen. Nyt saadaan selvyyttä siitä, että missä meidän pelaajamme menevät ja miten meidän pelimme kulkee vastustajiin verrattuna, Nuorten Leijonien päävalmentaja Raimo Helminen pohtii MTV Urheilulle kotiturnauksen alla.

Tulevassa neljän maan turnauksessa U20-joukkue nähdään myös isolla näyttämöllä, kun perjantain Suomi-Venäjä-ottelu pelataan Hartwall Arenalla.

Täksi kaudeksi alle 20-vuotiaiden päävalmentajan paikalle hypännyt Helminen on saanut totutella uuteen. Nykyään U20-tasolla maajoukkueviikonloput ovat vauhtia täynnä. Esimerkiksi nyt Helsingissä Suomi, Ruotsi, Venäjä ja Tshekki pelaavat kukin kolmeen päivään kolme ottelua.

– Ei näin ollut viimeksi, kun minä olin mukana, Helminen ihmettelee, hymähdyksen kera.

– Onneksi kyse on nuorista miehistä, kyllä he palautuvat.

Kuten A-maajoukkuetasolla Leijonissa, myös Nuoriin Leijoniin liittyy oma Pohjois-Amerikan spekulaatiomylly. Nykypäivänä suomalaiset huippulupaukset hyppäävät NHL:ään heti varaustilaisuuden jälkeen.

Yksi mielenkiintoisimmista tapauksista on puolustaja Ville Heinola, joka aloitti räväkästi kauden NHL-seura Winnipeg Jetsin riveissä. Heinola ehti nousta jo suoranaiseksi suomalaissensaatioksi, jäätävällä sisääntulollaan.

18-vuotiaan puolustajan ympärillä on ollut isoja kysymysmerkkejä – jääkö hän täksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan vai palaako hän viime kauden SM-liigaseuraansa Lukkoon?

Tuoreeltaan Jets lähetti Heinolan farmisarjaan, AHL:ään.

– Selvää on se, että he eivät ota sitä sopimuksen ensimmäistä vuotta käyttöön. Ei häntä muuten olisi laitettu farmiin, Helminen sanoo suorat sanat Heinolasta ja Jetsistä.

– En tiedä sitten, että pelaako hän Lukossa vai siellä. Se selvinnee lähipäivinä tai lähiaikoina, Helminen miettii.

Heinola ei ole ainut Nuorten Leijonien Pohjois-Amerikan mysteeri. Toinen esimerkki on Rasmus Kupari, joka pelaa tällä hetkellä AHL:ssä.

– Ei noiden Pohjois-Amerikan pelaajien suhteen ole mitään uutta kerrottavaa. Nuo asiat selviävät joulukuussa. Nyt rakennamme joukkuetta noista pelaajista, jotka ovat nyt mukana. Ei tässä kannata mennä merta edemmäs kalaan. Sitä kalaa tulee, jos on tullakseen, Helminen heittää vertauskuvan kehiin.

Lue myös:

    Uusimmat