Suomi on kesäteattereiden luvattu maa. Erilaisia kesäteatteri-ensi-iltoja on vuosittain reilut 300 ja kävijämäärä ylittää miljoonan rajapyykin. Kyseessä on todellinen kansanhuvi, kirjoittaa Raakel Lignell kolumnissaan.
Tyypillinen kesäteatterin katsoja ei muulloin käy teatterissa. Se on tuttua, turvallista ja kotimaista. Se on monelle perheelle joka kesäinen perinne. Vetonaulana toimivat myös luonnonkauniit esitysmiljööt, vaikka sään armoilla välillä ollaankin rajusti.
Elämys on autenttinen.
Kesäteatteria löytyy moneen makuun. Eri genret ovat kuin kansakunnan rituaalisia utopioita. Teatterintekijät ja katsojat solmivat sopimuksen yhteisestä rituaalista. Sen suoman kepeän kuplan suojissa voidaan käsitellä unelmien ja toiveiden ohella myös ristiriitoja ja pelkoja.
Kesäteatteria tehdään huippuammattilaisten toimesta, mutta usein esitykset tehdään pääosin harrastelijavoimin ja tuotannot rakentuvat talkoohengessä.
Kun jokaisen esityksen pyörittämiseen tarvitaan vähintäänkin kymmeniä ihmisiä, suurissa produktioissa satoja, voi ihastellen nostaa hattua harrastelijoiden innolle ja sitoutumisasteelle.
Hymyssä suin annetaan kesäkuukaudet harrastukselle, joka ei tuo penniäkään kukkaroon. Elämyksiä sitäkin enemmän. Talvisin niin sulkeutunut kansa rientää kesäisin estradeille riemurinnoin, nauttien esiintymisestä ja yhteisöllisyydestä.
Puskateatteri-käsite liitetään usein kesäteatteriin, juurikin sen harrastelija-luonteen vuoksi. Mutta harrastaminen sinänsä ei tee esityksestä huonoa.