Raakel Lignellin kolumni: Naisille lanseerattu lomasaari iski lapsuuden haavaani – naiset eivät aina ole toisilleen hyväksyviä, kannustavia tai voimaannuttavia

Millaisia suomalaisista naisista on kasvamassa? 

Helsingin Sanomien tiedeartikkelissa käsiteltiin kuningatarmehiläissyndroomaa. Käsite on ollut psykologiassa 1970-luvulta lähtien. Puhutaan siis naisten harjoittamasta toisten naisten johdonmukaisesta syrjinnästä.

Amerikkalaistutkimuksessa havaittiin, että johtoasemassa olevat naiset suhtautuivat vaativammin ja tylymmin nimenomaan naispuolisiin alaisiinsa. Ja että naiset kokevat asiatonta kohtelua useammin toisilta naisilta kuin miehiltä. Eli naiset ovat tylympiä toisilleen kuin miehille ja kuin miehet naisille. Kuningatarmehiläisen syndrooma on kuitenkin kiistelty ilmiö. Kaikki tutkimukset eivät sitä tue.

Mietin myös, että amerikkalainen nainen on varmasti melko erilainen kuin suomalainen nainen. Haluan uskoa, että suomalainen nainen on useimmiten tervehenkinen ja suoraselkäinen. Tosin ei ehkä kovin kauan. Kasvava sukupolvi on varttunut tv-kanavat vallanneiden tosi-tv-sarjojen äärellä. Näiden sarjojen kantavana teemana ovat häpäisy, nolaus, pettäminen ja juonittelu.

Sukupuoli ei määrittele ihmisen julmuutta

Oman työhistoriani aikana olen pari kertaa kaivanut puukon selästäni varsin syvältä. Ne heitot olivat lähtöisin miehiltä. Pari keveämpää hipaisua naisilta. En pysty uskomaan nais-mieskategorioihin tässä yhteydessä. Julmuutta valitettavasti ihmisistä löytyy, eikä se ole mitattavissa sukupuolijanalla.

Monelle naiselle taitaa olla ominaista tulkita ja aistia ympäristön tarpeita. Puolison, lasten ja lemmikkieläintenkin. Olisiko osa tästä vainuamisesta siirtynyt turhankin kanssa työelämään? Että jokaista pilkkua, sivulausetta ja ilmettä herkästi analysoidaan ja varsinkin otetaan itseen, vaikkei asialla olisi mitään tekemistä kyseisen tulkitsijan kanssa. Toisella vain huono päivä tai ajatukset muualla. Itsekin sorrun tähän välillä. Jään miettimään, että mitähän se oikeasti tarkoitti sanoessaan niin tai näin. Tosiasiassa ei varmaan yhtään mitään sen kummempaa kuin juuri sen mitä sanoi. Paremmin tai huonommin ilmaistuna. Tai kunhan möläytti jotain ajattelematta sen kummemmin.

Puhutaan ilmapiiriongelmista naisvaltaisilla työpaikoilla. Mikäli ne dynamiikaltaan muistuttavat alakoulun tyttöjen menoa, voin hyvin kuvitella. Saattaahan olla, että jos omalla historiikillani ajautuisin johtamaan naislaumaa, minusta kuoriutuisikin varsinainen julmuri. Tuskin vieläkään sietäisin juonittelua ja manipulointia, ”tyttömäistä” sievistelyä ja esittämistä. En tosin siedä sitä miehiltäkään.

Menisinkö lomalle naissaareen?

Olen nuoruusvuosien jälkeen saanut mahtavia naispuolisia ystäviä, tärkeimmät ystävyyssuhteet ovat muodostuneet vuosikymmeniä kestäviksi ja elämää kannatteleviksi. Olen myös saanut elämääni liudan mainioita naisia työkavereina ja jumppasiskoina. Koen parantuneeni ”tyttökammosta”.

Mutta edelleenkään en ole naisteniltojen kävijä. Varsinkaan, jos riskinä on, että niissä haukutaan ja vähätellään miehiä, pahimmassa tapauksessa omia puolisoita. Kenen eloa ja oloa se voisi edistää? Enkä nyt paheksu uskoutumista ja vaikeuksien jakamista, sillä se on elintärkeää. Tarkoitan panettelua, oman sapen purkamista ja selän takana kastrointia. Olen melko varma, että miesten porukoissa omista puolisoista ei puhuta likimainkaan niin rumasti.

Menisinkö siis lomalle saareen, jossa on vain naisia? Ehkä menisinkin, mikäli en joutuisi kuulemaan sekuntiakaan valitusta miehistä. Mutta edelleen menen mieluummin saareen porukassa, jossa on sekä miehiä että naisia. Ihmisiä, jotka osaavat arvostaa itseään ja toisiaan.