Kun muutama viikko sitten lanseerattiin Raaseporissa sijaitseva Super She Island – kansainvälinen lomasaari vain naisille, kavahdin. Ensimmäinen ajatus oli, että pelkkiä naisia, apua. Karkuun! Siitä olisi rentous ja leppoisuus kaukana, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Raakel Lignell.
Miksi reagoin niin vahvasti?
Tyttöjen pelit, supinat, juonittelut, selän takana ilmeilyt ja klikit lienevät jokaiselle tuttu juttu. Liittoudutaan tietyllä porukalla ja jäädytetään ulkopuolelle joku, josta juorutaan, jonka sanomisia ja tekemisiä vääristellään ja jonka olemusta panetellaan. Ja samalla sabotoidaan myös mahdollisuudet muihin kaverisuhteisiin. Ja yleensä niin, etteivät aikuiset pääse hommasta perille. Lahjakasta ja taitavaa sinänsä, manipuloinnin oppikoulussa. Mutta raivostuttavaa, epäreilua ja kuluttavaa. Kaikille.
Miten nämä kiusan kohteet valikoituvat? Kai mahdotonta analysoida. Mikä tahansa poikkeama riittää. Jos sellaista ei löydy, se voidaan keksiä.
Lapsena olin sorsinnan kohde
Itse olin lapsena mitä parhain sorsinnan kohde. Suorastaan huutomerkki. Soitin viulua ja pianoa, lauloin, olin helluntailaisperheen lapsi, jonka vanhemmat pitivät koululla kerhoa viikoittain. Olin surkea kaikessa liikunnassa, kuljin ompelijaisoäidin tekemissä vaatteissa, en saanut ala-asteella oikeita farkkuja, asuin omakotialueella enkä koulun viereisessä kerrostalolähiössä. Yksikin näistä syistä olisi riittänyt pilkan juureksi. Kyllä pojatkin alkuun huutelivat ja tönivät. Kunnes aloin antaa takaisin. Seurasi hyväksyntä pojilta, mutta vielä jäätävämpää kohtelua tytöiltä. En näet osannut poikienkaan kanssa olla tyttöjen normiston mukaisesti - kikatella, punastella, juosta karkuun.