Raakel Lignellin kolumni: Mindfulnessilla vankka jalansija – mikä olisi reaktio, jos työpaikalla tarjottaisiinkin rukoushetkeä?

Juhlapyhät ovat rauhoittumisen aikaa, myös pääsiäinen. Väistämättä kuulen korvissani: "Kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista…", kirjoittaa Raakel Lignell kolumnissaan.

Kristilliset pyhät ja perinteet ovat omalla sukupolvellani vielä äidinmaidossa. Seuraavalla sukupolvella maailmankatsomukset ja eri kulttuurien tietoisuus kulkee jo laajemmassa skaalassa, ainakin omalla jälkipolvella.

Ei oikein nosteta jouluja ja pääsiäisiä enää muutoin kuin koristelu-, ruoka- ja vapaa-aika-kärjellä. Ja annetaan aikaa läheisille.

Perinteet ovat arvokkaita, mutta ehkä tapakristillisyys ei ole sinällään arvo. Jokaisen oma vakaumus sen sijaan ansaitsee kunnioituksen paikka.

Ystävän tunnustuksellinen usko hämmensi

Vietin työviikon pitkäaikaisen ystäväni kanssa, joka on tunnustuksellinen kristitty. Alkuun hämmennyin, miten luonnollisesti hän puhuu Jumalasta ja uskostaan kaikkeen arkeen ja työhön liittyvän keskellä.

Se on hänelle todellisuutta; kaanaan kielellä sanottaisiin ehkä lihaa ja verta. Nyt ei puhuta mistään haihattelevasta ja tiedettä vieroksuvasta tyypistä vaan tohtoriksi väitelleestä ihmisestä.

Kun lakkasin hätkähtämästä sanaa Jeesus, ihailin hänen uskoaan, vähän kadehdinkin.

"En ole ateisti – ehkä olen pelkuri"

Lapsuuteni helluntailaisuuden rokottamana oma suhtautuminen eri uskontokuntiin on melko varovaista, olen suorastaan vereslihalla.

En ole ateisti, mutten ole myöskään valmis nimeämään omaa vakaumustani. Ehkä olen pelkuri.

Vaikka tiukimmissa paikoissa muistuukin mieleen huokaus Korkeimmalle, tosin epävarmana, että kenelle ja minne se on osoitettu ja onko siellä vastassa tallentava puhelinvastaaja, joka rekisteröi ja lajittelee saamansa viestit, vai arvotaanko sattumanvaraisesti vastauksen saajat.

Vai onko oman ajatuksen kohdistaminen voimavara, joka muuttaa myös omaa mieltä toivottuun suuntaan?

Meditaatio ei ole ihmelääke

Mindfulness on saanut vankan jalansijan, myös yrityskulttuurissa. Yritykset tarjoavat työntekijöilleen kursseja, myös meditaatiohetkiä työpäivän keskellä.

Mikäs siinä. Ainahan rauhoittuminen, hengittäminen ja fokusointi tekevät hyvää. Itsensä kuuntelu edistää minuuden, oman ytimen, kunnioittamista ja se taas tekee meistä onnellisempia ja vapaampia.

Tämän sivutuotteena tulee varmasti myös tehokkuutta tekemisiin. Eli nopeasti ajateltuna tämä olisi niin työnantajan kuin työntekijänkin etu.

Tosiasiassa se siirtää vastuun työpaikan mahdollisista rakenteellisista ongelmista työntekijälle. Jos meditoiden rauhoitat mielesi ja tietoisesti pyrit eroon kaikista negatiivisista tunteista, jää ehkä työuupumuksen todellinen syy tunnistamatta, ja meditaatiosta tulee vain laastari suun päälle.

Tutkimusten mukaan meditaatio tuo monelle hyvää, mutta se ei sovi kaikille eikä ole ihmelääke.

Rukoushetki työpaikalla?

Pieni ajatusleikki: Jos yritykset, jotka tarjoavat mindfulness-harjoitteita työtekijöilleen, tarjoaisivat rukoushetkeä, mikä olisi reaktio?

Todennäköisesti kamala älämölö ja taas ryntäys eroamaan kirkosta. Ja kuka uskoisi sen suoraviivaisesti poistavan henkilöstön haasteet?

Vaikka rukouskin on hiljentymistä ja toimii monelle "pään tyhjennyksenä" ja avaa mahdollisuuksia nähdä asiat toisin. Jeesus vielä kehottaa antamaan toisenkin posken.

Eikö tässä olisi aika vapaat kortit työnantajalle temmeltää…

Saako meditaatiota kyseenalaistaa?

Buddhalaisen meditaation termejä ovat muun muassa läsnäolo, hyväksyntä ja myötätunto. Yritysmaailma on kääntänyt ne energisyydeksi, tuloksellisuudeksi ja palvelualttiudeksi. Kätevää!

Eikö meditaatioharjoituksen olemus ole olemassaolon ja elämän kuuntelua ja ihmettelyä? Vastaako siis universumi työnantajan toivomalla tavalla? Vastataanko rukouksiin toivotulla tavalla?

Tuntuu, että meditaatiota ja meditoijia ei saisi kyseenalaistaa eikä kritisoida. "Vääränlainen puhe" kuitataan "vain mielen tuotteeksi, johon ei kannata reagoida".

Liian hyvin tulee mieleen eri uskontokuntien fundamentalismi. 70-luvun helluntalaisuudessa ei saanut esittää kysymyksiä, se leimattiin sielunvihollisen tuotteeksi ja synniksi. 

Se mikä yksilötasolla luo elämänlaatua ja onnellisuutta, tuskin on suoraan sovellettavissa muihin tarkoituksiin. Vaikka armas suomenmaamme taitaakin olla kaikenmaailman konsulttien luvattu maa.

Lue myös:

    Uusimmat