Putinin entinen luottomies paljastaa, miten Venäjän johtaja on muuttunut 25 vuoden aikana: "Kaksi ihan eri henkilöä"
Mihail Kasjanov oli monta vuotta Venäjän pääministeri ja Vladimir Putinin luottomies. MTV Uutisten haastattelussa Kasjanov kertoo, millainen Putin oli ennen ja miten hän on muuttunut.
Kasjanov oli lähellä Putinia, ja tunsi hänet henkilökohtaisesti. Osasiko hän ennakoida hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan – oliko aggressiosta jo siihen aikaan merkkejä?
MTV Uutisten Jan Andersson haastatteli Kasjanovia Asian ytimessä -ohjelmaan ja kysyi Putinissa tapahtuneesta muutoksesta.
– 25 vuotta sitten Putin oli täysin erilainen. Tässä on kaksi ihan eri henkilöä, Mihail Kasjanov sanoo.
– Siihen aikaan huomasin negatiivisen asenteen Ukrainaa ja Valko-Venäjää kohtaan. Minä hallituksen johtajana ajoin käytäntöjä, jotka kohtelivat näitä maita yhdenvertaisina kumppaneina.
– Mutta Putin ei pitänyt tästä, koska hän aina uskoi, etteivät ne olleet valtioita täydessä kapasiteetissaan, Kasjanov sanoo.
Kasjanovin mukaan Putin kyllä toteutti hänelle antamiaan lupauksia hänen pääministerikaudellaan.
– Hän tuki kaikkia niitä uudistuksia, joita hallitukseni käynnisti. Siihen aikaan teimme paljon nostaaksemme Venäjän taloudellisesta kriisistä vuosina 1998–1999, ja Venäjästä tuli nopeasti kasvava maa, jonka bruttokansantuote kasvoi 6–7 prosenttia vuodessa.
Unelmat Nato-jäsenyydestä
Kasjanovin mukaan Venäjällä oli tuolloin erinomainen suhde Suomeen ja yleisesti Euroopan Unioniin.
– Meillä oli hyvä suhde Natoon. Sanoin siihen aikaan unelmoivani, että Venäjä voisi olla Naton täysjäsen. Putin sanoi, ettei poissulje tätä mahdollisuutta, Kasjanov sanoo.
– Mutta myöhemmin tilanne muuttui täysin ja aloimme nähdä tämän toisen Putinin kasvavan.
Teeskentelyä
Mikä sitten muuttui niin täydellisesti?
– Minun arvioni on, että Putin teeskenteli olevansa demokratiaan sitoutunut ihminen, ja hän onnistui tiettyyn pisteeseen asti luomaan tällaisen imagon presidentti Boris Jeltsinille ja monille ihmisille, minut mukaan lukien.
– Me uskoimme, että Putin voisi olla johtaja, joka jatkaa aloitettuja uudistuksia. Aluksi hän käyttäytyi sopivalla tavalla, mutta kuten sanoin, myöhemmin hän muutti politiikkaa kokonaisvaltaisesti, Kasjanov sanoo.
Uusimmat
-
13:37
Cannesin elokuvajuhlien kulisseissa muhii Me too -kohu
-
13:29
Entinen Arsenal-tähti Mesut Özil asettui arkkivihollisen puolelle – "En enää koskaan tee heistä pilkkaa"
-
13:28
Kettu esitteli suursaalistaan Hakaniemen torilla: "Melkein sen itsensä kokoinen" – katso video repolaisen tepastelusta
-
13:17
Perheenäiti poltettiin elävältä: Pelkäävä todistaja puhui piilossa syytetyn katseelta – MTV seuraa
-
13:15
Tietomurto: Poliisi ei epäile Helsinkiä tällä hetkellä rikoksesta
-
13:02
Yksi jäätelömaku ei millään lyö läpi Suomessa – jäätelövalmistaja: "Yllätys minulle itsellenikin"
-
13:01
Uusi rajalaki voidaan säätää perustuslain estämättä
-
12:52
Vilttiketju: Leijonat-hyökkääjän sivussaolo kummastuttaa – "Miksi ei ole päässyt kokeilemaan?"
-
12:34
Vornanen palaa eduskuntaan ensi viikolla – paljasti eduskuntaryhmän nimen
-
12:26
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue hakee lisää rahaa valtiolta – taustalla kaksi erityispiirrettä
-
12:09
Isä palkkasi Leijonat-sensaatio Oliver Kapasen – kuviosta painavaa puhetta: "Olisi ollut suuri rikos"
-
12:08
Kreml paljastaa: Tämä on syrjäytetyn Patrushevin kohtalo
-
11:58
Jyrähdys romaneja syrjineelle poliisille: Kaikkien poliisien sisäistettävä, että etninen profilointi on kielletty
-
11:51
MasterChef Suomi -kauden voittaja selviää – tässä ovat finalistit
-
11:49
Venäjän puolustusministeriön lahjusskandaali paisuu
-
11:31
Tiedätkö, mitä "laudatur" oikeasti merkitsee?
-
11:27
Nyrkkeilijä kuoli traagisesti kehään – Tyson Furylta karu viesti: "Siitä meille maksetaan"
-
11:24
Näin Helsinki viesti oppilaille ja huoltajille tietomurrosta – jo vuosia sitten koulussa olleiden tietoja on myös voinut vuotaa
-
11:18
Olkiluoto 3:n vuosihuolto viivästyy – jälleen
-
11:04
THL:stä lähtee yli 200 ihmistä – lähes sata irtisanotaan
-
Lataa lisää