Puolueiden kokous hybridivaikuttamiseen varautumisesta järjestetään Marinin koronatartunnasta huolimatta – ajatus itärajan sulkemisesta kiistan keskiössä

Eduskuntapuolueiden johto keskustelee keskiviikkona iltapäivällä Suomen varautumisesta maahantulijoiden käyttöön hybridivaikuttamisen keinona. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) koolle kutsuma kokous oli määrä siirtää Marinin koronatartunnan takia ensi viikolle, mutta se päätettiin sittenkin järjestää tänään.

Kokoukseen osallistuvat puolueiden puheenjohtajat ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat. Hallintovaliokunta päätti eilen kokouksessaan yksimielisesti julkistaa muutamia valiokunnan saamia asiantuntijalausuntoja kokouksen osallistujille.

Kiistaa on ollut muun muassa se, voiko Suomi keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanottamisen kokonaan eli käytännössä sulkea itärajan hybridivaikuttamistilanteessa, kuten oppositiosta on vaadittu. Hallituksen mukaan hankaluutena ovat Suomen kansainväliset sitoutumukset ja EU-lainsäädäntö.

Perussuomalaiset jyrkkänä

Perussuomalaiset on ilmoittanut, että se ei aio hyväksyä valmiuslain muutoksen julistamista kiireelliseksi, jos rajavartiolakiin ei saada pykäliä turvapaikkahakemusten vastaanottamisen keskeyttämisestä. Lisäksi perussuomalaiset vastustaa suomalaisten omaisuuden käyttöönottoa ja sosiaaliturvan madaltamista laajamittaisen maahantulon yhteydessä.

Jos muutos halutaan läpi tämän hallituksen aikana, lakimuutos on julistettava kiireelliseksi. Perustuslakivaliokunta katsoi viime viikolla, että perusoikeuksiin puuttuvaa valmiuslain muutosta ei voi säätää tavallisena lakina.

Lain kiireelliseksi julistamiseksi vaaditaan vähintään viiden kuudesosan kannatus täysistunnossa, joten ilman perussuomalaisten kannatusta kiireelliseksi julistaminen ei onnistu.

Juttua muokattu kello 12.02, puolueiden kokous hybridivaikuttamisesta pyritään sittenkin järjestämään tänään keskiviikkona, toisin kuin jutussamme aiemmin kirjoitimme.

Lue myös:

    Uusimmat