Kaivopuistossa vaunuineen mereen päätyneen vauvan pelastanut Faiz Ullah Chisty ei pidä itseään sankarina. Sen sijaan hän kehuu vauvan äidin toimia tilanteessa – ja kieltäytyy ottamasta mitään palkkiota toiminnastaan.
Chistyn mukaan tapahtumat Kaivopuistossa tiistaina etenivät aivan hetkessä. Lastenvaunu pääsi karkaamaan mereen aggressiivisten lokkien häirinnän takia.
Chisty havahtui tapahtumiin vaimonsa Asmaan huudahduksesta. Vaunun perään miehen sai hyppäämään pienestä syttynyt vaisto.
– Se oli hyvin onnekasta. Jos en olisi kuullut vauvan äännähdyksiä, en olisi ehkä tajunnut hypätä heti. Olisin saattanut ajatella, että ehkä sinne putosi vain vaunu.
Chisty ylistää tilanteessa myös vauvan äitiä, joka oli hypännyt aivan Chistyn vanavedessä kylmään veteen. Äiti oli saanut otteen vaunuista ja yrittänyt pitää niitä pinnalla. Vauva oli kuitenkin valumassa pois kyydistä, kun Chisty sai tästä otteen.
Muut paikalla olleet auttoivat takaisin rannalle ensin vauvan, sitten äidin ja viimeiseksi Chistyn. Miehen nostamiseen tarvittiin kolme henkilöä, sillä mies painoi märkine vaatteineen paljon.
Chisty muistaa elävästi hädän, joka paistoi tilanteessa äidin silmistä. Hän myöntää olleensa tilanteen jälkeen itsekin hieman sokissa. Vauvan äiti oli kuitenkin toiminut Chistyn mukaan rannalle pääsyn jälkeenkin esimerkillisesti.
– Minä en pystynyt liikkumaan enkä oikein edes puhumaan, kun olin päässyt rannalle, mutta hän juoksi vauva sylissään kohti ambulansseja. Se kertoo paljon, Chisty toteaa.


