Psyykkisesti sairaat voivat käyttää autoa aseena – "Ajokykyä pitäisi arvioida aseenkantokyvyn tavoin"

Psyykkisesti sairaat voivat käyttää autoa aseena, ja siksi lääkärien pitäisi ajatella ajokykyä samoin, kuin kykyä kantaa asetta. Näin sanoo Lääkäriliiton Politiikka-toimialan johtaja Heikki Pärnänen, joka on kiinnittänyt huomionsa siihen, miten terrori-iskijät ja psyykkisesti sairaat ovat turvautuneet autoon aiheuttaakseen tuhoa.

– Kyllä auto on aika vaarallinen ase.

Viimeksi perjantaina 51-vuotiaan mielenterveysongelmista kärsineen ja pakkohoidossakin olleen miehen epäillään ajaneen tahallaan kuuden ihmisen päälle Helsingin keskustassa.

Miehellä oli poliisin mukaan ajokortti. Trafin ohjeiden mukaan lääkärin pitää oma-aloitteisesti ilmoittaa poliisille aina, jos potilas "ei täytä ajo-oikeuden edellytyksiä". Asiantuntijat ovat arvostelleet, että näin tapahtuu liian harvoin.

Pärnäsen mukaan lääkärien ilmoituskynnys vaikuttaa korkealta.

Aseenkantokyvyttömyydestäkin tehdään poliisi-ilmoitus

Pärnäsen mukaan ongelma lienee se, että lääkärit tulkitsevat ohjeita liikaa fyysisen ajokyvyn kannalta. Siten, kuin vanhuksen ajokykyä arvioitaessa: osaako kuljettaja enää ohjata autoa turvallisesti.

– Mutta viime perjantain ikävässä tapauksessa ei ollut kyse siitä, ettei olisi osattu ajaa autoa.

Psyykkisesti sairaiden kohdalla lääkärien pitäisikin Pärnäsen mukaan ajatella enemmän, mihin autoa käytetään. Eli käyttää samaa logiikkaa kuin aseiden kanssa.

Ampuma-aselain mukaan lääkärin tulee ilmoittaa poliisille, jos esimerkiksi pakkohoidossa ollut ihminen ei lääkärin arvion mukaan sovi aseen hallussapitäjäksi. Näin tulee tehdä, vaikkei asetta tai sen ostosuunnitelmia edes olisi tiedossa, Pärnänen kertoo.

Pärnänen pitää mahdottomana nykyistä sääntöä, jonka mukaan kaikkien lääkärien tulisi jokaisen potilaan kohdalla miettiä, sopiiko tämä kuskiksi.

– Se on kyllä vaatimuksena käytännön tasolla aika absurdi.

Suomesta puuttuu velvoittava avohoito

Yksi hyvä keino Helsingin yliajon kaltaisten tekojen estämiseksi voisi Pärnäsen mukaan olla velvoittava avohoito. Se on käytännössä pakkohoitoa sairaalan ulkopuolella.

Nykyisin sellaista ei ole tarjolla. Hoidon puolesta puhuu myös Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma.

Jos velvoittavassa avohoidossa oleva potilas ei saavu määrätylle vastaanottokäynnille, häneen ollaan yhteydessä.

– Sitten selvitettäisiin, onko hän tahdosta riippumattoman sairaalahoidon tarpeessa, Lauerma sanoo.

Ongelmana myös on se, jos ihminen sairaalasta päästyään sairastuu uudelleen. Silloin hän on Lauerman mukaan tavallisten kunnallisten palveluiden piirissä.

– Kaikki sairaudentunnottomat ihmiset eivät ymmärrä tai pysty mielekkäällä tavalla käyttämään niitä.

– Pitäisi olla oikea-aikaista, yksilöllistä, tehokasta ja tarvittaessa velvoitteista avohoitoa.