Las Vegasin UFC-ilta tarjosi pysäyttäviä kuvia. Illan pääottelussa Raul Rosas jr:n kohdannut Raoni Barcelos ehti maata kehässä tajuttomana yli minuutin ajan, ennen kuin hänet siirrettiin sairaalahoitoon.
Ottelussa oli menossa viides erä, kun Barcelos oli jäänyt makaamaan kehän pintaan. Tuomari keskeytti heti ottelun ja samalla hoitohenkilökunta riensi tarkistamaan Barceloksen pulssia. Hänet saatiin tovin kuluttua siirrettyä paareilla pois kehästä ja sen jälkeen ambulanssilla sairaalaan.
Barceloksen vastustaja Rosas jr oli hyvin järkyttynyt ottelun jälkeen tehdyssä haastattelussa. Hän kutsui Barcelosta taistelijaksi ja pyysi kaikkia rukoilemaan hänen puolestaan. MMA-toimittaja Ariel Helwani kuvaili tilannetta kauhistuttavaksi.
– Minulle on kerrottu, että hän on tajuissaan ja pystyy liikuttamaan sormiaan ja varpaitaan, Helwani kirjoitti X:ssä.
Barceloksen valmentaja Davi Ramos kertoi yön aikana rauhoittavan viestin.
– Kaikki on kunnossa. Kaikki voivat olla rauhallisia. Hänelle tehdään parhaillaan röntgenkuvausta ja me olemme täällä odottamassa häntä, Ramos kertoi sosiaalisessa mediassa.
Katso tilanne alta. Varoitus, ei herkille!

