Mainos

Psykologi: Keskitysleireiltä selvinneitä ihmisiä yhdisti yksi kyky – vaikuttaa sinunkin onnellisuuteesi

7:11

Psykologi muistutti Huomenta Suomessa keskiviikkoaamuna, että Suomen leveysasteilla onnea ei kannata jättää sään varaan. Keskitysleireiltäkin ovat tutkitusti selvinneet ne, jotka ovat kyenneet säilyttämään merkityksellisyyden tunteen ulkoisista olosuhteista riippumatta.

– Jos ollaan virran vietävänä ja ajatellaan, että oma onnellisuus on suhteessa siihen, mitä ulkoisesti tapahtuu – jos minä vaikka mittaisin onnellisuuttani sillä, oliko tämä haastattelu hyvä tai millainen sää ulkona on –, niin silloin ulkoiset olosuhteet määrittäisivät sen. Mutta se, olenko onnellinen siitä huolimatta, vaikka ulkoiset olosuhteet eivät olisi hyvin, on loppujen lopuksi melko lailla valintakysymys, psykologi Ilona Rauhala sanoi lähetyksessä.

Lyhyesti: keskitä ajatukset siihen, mikä on hyvin.

Juontaja Ivan Puopolo epäili, että kun ulkoiset olosuhteet esimerkiksi sotatilassa muuttuvat äärimmäisen huonoiksi, niin onnea on vaikea saavuttaa minkäänlaisesta meditaatiosta huolimatta.

– On kuitenkin paljon tutkimuksia, joissa on tutkittu vaikka keskitysleireillä olleita ihmisiä: millaiset ihmiset olivat niitä, jotka sieltä selvisivät? Tutkimuksissa on havaittu, että niitä olivat ne ihmiset, joilla oli kyky säilyttää elämän merkityksellisyyden tunne siitä huolimatta, että olosuhteet olivat täysin kohtuuttomat, Rauhala sanoo.

– On se aika katastrofaalista, jos me Suomessa jätämme onnemme sään varaan, Rauhala toteaa.

Mitkä asiat tekivät suomalaisista tuoreessa tutkimuksessa maailman onnellisimman kansan? Katso koko video ylhäältä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.