Professori: Kalkkitabletit nostavat sairauksien ja kuoleman riskiä
Ruotsalaisprofessori Karl Michaëlsson tyrmää kalkkitablettien käytön usein tarpeettomana ja joskus jopa hengenvaarallisena.
– Kalsiumlisän käyttö lisää sydän- ja verisuonisairauksien sekä kuoleman riskiä, lääketieteellisen epidemiologian professori ja ortopedisen kirurgian vanhempi konsultti Karl Michaëlsson sanoo.
Uppsalan yliopistossa työskentelevä Michaëlsson perustaa väitteensä viime helmikuussa kollegoidensa kanssa julkaisemaansa tutkimukseen, jossa seurattiin noin 19 vuoden ajan yli 60 000:ta vuosina 1914–1948 syntynyttä naista. Yhteys suuremman kuolleisuuden ja sydän- ja verisuonisairauksien välillä näkyi, kun kalsiumia saatiin runsaasti eli yli 1400 milligrammaa päivässä ja ruoan lisäksi nimenomaan tableteista.
Samanlaisiin tuloksiin on päädytty aikaisemmin Mark J Bollandin sekä Qian Xiaon johtamissa tutkimuksissa. Niiden johtopäätöksissä mainitaan muun muassa, että kalsiumlisän käytön vaikutusta tulee tutkia muunkin kuin luuston terveyden kannalta ja että kalsiumlisän käyttöä osteoporoosin hallitsemisessa tulisi arvioida uudelleen.
– Mitä tulee luunmurtumien ehkäisemiseen, hyvin matala kalsiumin saanti nostaa luunmurtuman riskiä jonkin verran, mutta myös hyvin runsas kalsiumin saanti nostaa lonkkamurtuman riskiä, Michaëlsson viittaa Eva Warensjön ja Heike Bischoff-Ferrarin johtamiin tutkimuksiin.
– Tämä ei ole kaikkien tiedossa. Bischoff-Ferrarin satunnaistettujen tutkimusten meta-analyysi osoitti, että kalsiumlisät nostavat – eivät laske – lonkkamurtuman riskiä 60 prosentilla.
Michaëlsson sanoo, että jos omaan ruokavalioon sisältyy hyvin vähän kalsiumia – Warensjön vuonna 2011 julkaistussa tutkimuksessa riskirajana pidettiin 700 milligrammaa päivässä –, saattaa olla kalsiumlisän tarpeessa.
– Suomessa ja Ruotsissa se on kuitenkin harvinaista, Michaëlsson lisää.
– Jos noudattaa normaalia, monipuolista ruokavaliota, ei ole mitään hyötyä syödä kalsiumlisiä. Kuten sanottua, ne voivat jopa aiheuttaa vahinkoa eli nostaa kuoleman, sydän- ja verisuonisairauksien sekä lonkkamurtuman riskiä. Lisäksi kalsiumlisät kasvattavat munuaiskivien ja ummetuksen riskiä.
Dosentti Teppo Järvinen on samoilla linjoilla.
– Nykymaailman trendi on, että elämän pitää olla helppoa ja mahdollisimman vähän yksilöä "häiritsevää" tai "kuormittavaa". Terveellisen ja monipuolisen ravinnon sijaan on helpompaa ja trendikkäämpää ottaa purkista kaikkia yksittäisiä asioita. Lisäravinteet ovat myös suuri bisnes. Kalsiumia saa kuitenkin ihan luonnollisesti monipuolisesta ravinnosta, Järvinen muistuttaa.
Uusimmat
-
00:16
Hyökkääjä kävi ohikulkijoiden kimppuun: Yksi kuollut ja yksi loukkaantunut Pariisin keskustassa
-
23:35
Yhdysvaltain puolustusministeri muistutti jälleen Israelia siviiliväestön suojelemisesta Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
23:07
Ensin Venäjän korkein oikeus kielsi HLBT-liikkeen toiminnan, nyt poliisi on tehnyt ratsioita seksuaalivähemmistöjen klubeihin Moskovassa
-
22:53
Dallas tekee karua jälkeä Tampa Baysta – NHL:n tähtivahti kieltäytyi vaihtokomennuksesta: "Pokkaa on"
-
22:49
Härski seksikommentti – ex-F1-kuski jätti isot rahat pöydälle
-
22:15
Mäkituomareille rajua kritiikkiä, norjalaistähti latoi täyslaidallisen kamalista olosuhteista – "Fyysisesti mahdotonta hypätä"
-
21:47
Vuonna 1996 Linnan juhlien vieraat hermoilivat uutta hittitanssia: "Macarenan myötä parketilla leijuu erotiikka"
-
21:29
Ukrainan entistä presidenttiä ei päästetty poistumaan maasta, Venäjä kasvattaa armeijaansa käyttämättä liikekannallepanoa – MTV seuraa sotaa
-
21:25
Sanna Marin otti kantaa yökerhon lavalla: "Tietyt suomalaiset tahot nielevät Venäjän syötin"
-
21:19
Hieno ele: Porilaisyleisö kunnioitti upealla tavalla vastustajaa – "Silmäkulmat kostuivat"
-
21:16
Maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus peruttiin Filippiineillä – poliisi: tsunamista liikkui valeuutisia
-
21:07
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen kattoterassilla oleva sauna tuhoutui palossa – yksi loukkaantui lievästi
-
20:48
Lauri Marjamäki vähätteli Kärppien kammotappiota – Ville Peltonen ojensi toimittajaa
-
20:42
Prinssi William ja prinsessa Catherine loistivat punaisella matolla Ruotsin Victorian ja Danielin kanssa – loistokas ilta sai kuitenkin vaivaannuttavan alun
-
20:30
SM-liigahyökkääjä pudotti suru-uutisen – tunteikas tuuletus: "Puhtaasti hänelle"
-
20:20
Tulipalo muutti Tapparan pikkujoulusuunnitelmat
-
19:59
Veturin nosto venyy Tampereella – valmista pitäisi olla sunnuntaiaamuna
-
19:54
0–7: Kärpät häpäistiin ja nöyryytettiin pystyyn – SM-liigassa ladottiin jättilukemia
-
19:53
EM-kisojen alkulohkot arvottiin – nämä huippumaat odottavat Huuhkajien kohtaloa
-
19:51
Venäjän televisiossa naureskeltiin tiedustelupomon vaimon myrkytykselle: "Ehkä hän rikkoi lämpömittarin"
-
Lataa lisää