Prinsessan riipaiseva tarina puhuttelee yleisöä

Ensi viikolla ensi-iltansa saava Arto HalosenPrinsessa on herättänyt jo etukäteen poikkeuksellisen paljon kiinnostusta. Se on tositapahtumiin perustuva elokuva Anna Lappalaisesta, joka asui Kellokosken mielisairaalassa yli 50 vuotta ja esiintyi koko ajan hyväntahtoisena kuninkaallisena. Juuri Montrealin elokuvajuhlilta palannut ohjaaja Arto Halonen neuvottelee parhaillaan sympaattisen ja ihmisarvoa kunnioittavan elokuvansa Pohjois-Amerikan levityksestä.

-Meillä oli Montrealissa todella hieno vastaanotto, ja nyt eletään mielenkiintoisia hetkiä, kun Jenkki-levityksestä neuvotellaan. Tekijälle oli hirveän tärkeä nähdä, että vaikka elokuva on suomalainen, niin se puhuttelee myös kansainvälistä yleisöä ja ihmiset löytävät siitä samalla tavalla kosketuspintoja kuin Suomessa, esikoispitkänsä ohjannut Arto Halonen iloitsee.

Rankoissakin oloissa voi antaa toivoa muille

Prinsessan tarinasta julkaistiin elokuussa myös elämäkerta. Ilkka Raitasuon ja Terhi SiltalanKellokosken Prinsessa -teos on kiinnostanut lukijoita niin, että siitä on otettu kiireesti jo toinen painos.

Halonen arvioi, että tarina puhuttelee ihmisiä, koska sen tavoittaa helposti. -Anna Lappalaisen tarina on monella tasolla mielenkiintoinen. Se osoittaa, että hyvin rankoissakin oloissa voi löytyä ihmisarvo. Ihminen voi jopa vankistaa muita ja antaa heille uutta toivoa. Minusta se on hieno esimerkki siitä, että me kaikki voisimme ponnistella nähdäksemme asiat parempina, vaikka tilanne olisi joskus hyvin tukala.

Vilpitön auttaja oli pidetty kylässä

Anna Lappalainen oli erikoinen hahmo Kellokosken kyläyhteisössä. Hän hämmensi ja hämmästytti, mutta levitti myönteistä energiaa ympärilleen esiintyessään jalona ja myötätuntoisena prinsessana. -Hän oli vilpitön ja halusi auttaa aidosti. Hänellä oli positiivinen halu, ei pelkästään leikkiä prinsessaa, vaan nimenomaan myös tukea ja huomioida muita, Halonen kertoo.

Koko ikänsä Kellokoskella asuneen sairaalamuseon hoitaja Aulis Koivusaran mukaan Prinsessan vaikutus kyläyhteisöön oli "aivan mahtava". -Suoraryhtisyys ja ulospäinsuuntautuva lämminhenkisyys, mikä Prinsessasta uhkui, oli ihan kadehdittavaa. Hän kuitenkin nautti varmasti elämästään. Hän rakasti esiintymistä ja lauloi aarioitaan kartanorakennuksen parvekkeella potilasjuhlissa ja joskus muulloinkin. Kaikki kyläläisetkin hänet tunsivat, koska hän kävi hieromassa ihmisiä pankinjohtaa myöten. Hän oli arvostettu kulkiessaan, Koivusara muistelee.

-Hänessä oli tosi vahva karisma ja varmaankin hyvät sosiaaliset taidot, sillä hän tykkäsi ja osasi olla ihmisten kanssa, arvioi Anna Lappalaista esittävä Katja Küttner (o.s. Kukkola). -Kuvittelisin, että ihmisille, jotka rämpivät omissa huolissaan ja arjessaan, on vapauttavaa, että on tuollainen henkilö, joka on jotakin ihan muuta. Se on kuin raikas tuulahdus, Küttner uskoo.

"Erilaisuuden pelko on suurin ongelmamme"

Kuninkaallisena esiintyminen oli Lappalaiselle keino selviytyä traumaattisesta lapsuudesta äidin hylkäämänä, mutta myös keino unohtaa sairaalan silloiset kovat hoitokeinot. Lääkärit yrittivät poistaa Anna Lappalaisen suuruusharhaa sähköshokeilla, eristämällä ja istuttamalla häneen malariankin, mutta mikään ei tehonnut.

-Lääkärikunta tulkitsee asiat sen hetken tietämyksen mukaan. Ihmiset, jotka poikkeavat kaavasta, hämmentävät ja luovat aina ongelmia. Kun järjestelmä on liian kaavoittunut, se ei osaa tarpeeksi luovalla ja hyvällä tavalla käyttää tällaisia esimerkkejä hyväkseen.

-Minun mielestäni meidän suurin ongelmamme on, että me pelkäämme erilaisuutta. Emme uskalla kohdata erilaisuutta kohdata. Silloin me emme myöskään näe, miten kaunista erilaisuus voi olla ja miten sieltä voisi syntyä jotain ihan uutta tähän meidän yhteiskuntaamme, Halonen uskoo.

-Silloin kun persoonallisuus ja erilaisuus ei ole tuhoavaa, pitäisi nähdä paremmin, milloin joku voi rikastuttaa meitä ja meidän yhteisöämme. Silloin sille pitäisi antaa mahdollisuus.

Katso Terhi Hyvärisen juttu

Lue myös:

    Uusimmat