Postilain uudistus etenee – harveneeko jakelu kolmeen päivään?

Muistio postilain uudistuksesta lähetetään lausuntokierrokselle, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö.

Kyseessä on lakiuudistuksen toinen vaihe, jossa käsitellään muun muassa jakelutiheyttä, kirjeiden kulkunopeutta sekä postinumero- ja osoiterekisterin luovuttamista. 

Jakelutiheydestä on esillä kaksi mallia. Nykyisen viisipäiväisen jakelun vaihtoehtona on siirtyminen kolmipäiväiseen jakeluun. 

Lisäksi esillä on kerrostalojen lokerikkojakelu, joka ministeriön mukaan voitaisiin sallia vaihtoehdoksi luukkujakelun rinnalle jopa ainoaksi jakelutavaksi. 

Ministeriö kertoo, että muutoksilla osoitejärjestelmien luovuttamiseen edistettäisiin postikilpailua. 

– Muistion ehdotukset eivät ole ministeriön linjauksia, vaan ne ovat osa lakiuudistuksen valmistelua ja kuulemista. Postilain uudistus on merkittävä yhteiskunnan toimintaan vaikuttava asia, ja siksi haluamme, että siihen otetaan kantaa laajasti ja avoimesti, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner toteaa ministeriön tiedotteessa.

Muistion lausuntoaika päättyy syyskuun puolivälissä, ja varsinainen lakiesitys on tarkoitus viedä eduskuntaan ennen vuoden loppua. 

Postin vieminen pörssiin puhututti toukokuussa:

Hiltunen: Posti kulkee myös jatkossa syrjäseuduillekin 2:10

Lue myös:

    Uusimmat