Saara Retulainen ilmoittaa uransa päättyneen.
– Tästä nostosta tuli lopulta yksi minun urani tärkeimmistä nostoista. Nimittäin tällä nostolla minä voitin Euroopan mestaruuden ja tämä on myös minun viimeinen kisanostoni. Toisin sanoen minä olen päättänyt lopettaa painonnoston ja minun huippu-urheilu-urani on nyt tullut päätökseen.
Näin sanoo Saara Retulainen, 33, lauantaina julkaisemallaan Instagram-videolla. Hän huipensi uransa voittamalla työnnössä 59-kiloisten naisten EM-kullan huhtikuussa 2025 Moldovan Chisinaussa. Mestaruustuloksena oli 115 kiloa.
Se oli EM-kisoissa hänen viimeinen yrityksensä. Kaikki aiemmat yritykset olivat epäonnistuneet, mutta suomalainen sai ladattua viimeiseen, paineistettuun suoritukseensa paljon ja onnistui mestarillisesti.
Vuotta aiemmin Retulainen oli pokannut Bulgarian Sofiassa työnnössä EM-hopeaa ja yhteistuloksessa -pronssia. Häntä olivat aiempina vuosina koetelleet pahat loukkaantumiset.
Suomalainen teki 59-kiloisten sarjassa Pohjoismaiden ennätykset niin tempauksessa (95 kiloa), työnnössä (119 kiloa) kuin yhteistuloksessa (214 kiloa).
Retulainen kertoo miettineensä, miten osaisi ikinä tehdä lopettamispäätöksen, mutta se tuntui lopulta "tosi selkeältä, helpolta ja oikealta".
"Aika siirtyä eteenpäin"
Retulainen perkaa urheilun olleen itselleen aina tärkeää. Hän kiittelee tavanneensa sen parissa mielettömiä ihmisiä.
– Minä olen ihan valtavan kiitollinen siitä, että olen saanut kokea tämän kaiken. Nyt minusta tuntuu, että minun on aika siirtyä eteenpäin.

