Helsingin Sanomat uutisoi ilmakuvista, jotka paljastavat venäläisen maakaasualuksen raskaan aseistuksen Itämerellä.
Viron rajavartiolaitoksen ilmakuvista käy ilmi, että Venäjä on varustanut Itämerellä kulkevan siviilialuksen raskaalla konekiväärillä, kertoo Helsingin Sanomat. Lisäksi molemmin puolin komentosiltaa on ampuma-asemat, jotka on vahvistettu hiekkasäkeillä.
HS:n mukaan aluksen, kelluvan LNG-terminaalin, nimi on FSRU Marshal Vasilevski ja se kuljettaa nesteytettyä maakaasua Kaliningradiin. Alusta käyttää Venäjän valtion energiayhtiö Gazprom.
Lehti kertoo, että Viron valvontalentokone kuvasi aluksen toukokuun puolivälissä Suomenlahdella. HS sai kuvat haltuunsa virolaisen kumppaninsa Delfin kautta.
Näin ollen on saatu ensimmäinen valokuvatodiste siitä, että Euroopan vesillä on raskaasti aseistettu venäläinen siviilialus.
Lue myös: Putin ei pysty enää peittämään Venäjän ongelmia: "Moskova palaa ja tyytymättömyys vain kasvaa"
HS:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan kuvissa näkyvä ase voisi olla venäläinen, 1990-luvun lopulla kehitetty Kord 12.7mm -konekivääri, jolla voi ampua kymmenen laukausta sekunnissa maaliin, joka on kahden kilometrin päässä.
HS:n mukaan ainakin noin puolet matkustajaluetteloissa esiintyneistä henkilöistä on palvellut tai palvelee Venäjän armeijassa, turvallisuuspalvelu FSB:ssä tai kansalliskaartissa.

