Posti aloittaa valtavat yt-neuvottelut – potkut lähes 400:lle?

Posti aloittaa 477:ää henkeä koskevat yt-neuvottelut. Henkilöstön vähentämistarve on 380 ihmistä.  

Toimintaansa rajusti saneerannut Posti myllää seuraavaksi palveluverkostonsa uusiksi. Posti suunnittelee omien vajaan sadan myymälänsä siirtämistä kumppaniyritysten hoidettaviksi. Jatkossa postiasiat hoituvat esimerkiksi ruokakaupan tai R-kioskin yhteydessä olevassa palvelupisteessä. Jo nyt 800 postia toimii kumppanuusyritysten hoivissa.   

– On todennäköistä, että postille jää muutamia omia palvelupisteitä. Haluamme käydä nämä yt-neuvottelut ensiksi, joten mitään lopullisia päätöksiä ei ole tehty, sanoo Postin palveluverkostosta vastaava johtaja Riku Kuusisto.  

Yt-neuvottelut koskevat yhteensä 477:ää henkeä ja yhtiön mukaan henkilöstön vähentämistarve on enintään 380 vakituista työntekijää. Postin mukaan muutokset ovat tapahtumassa vaiheittain vuosina 2015-18.  

Kuusiston mukaan muutoksiin piti lähteä, koska ihmisten asiointitottumukset ovat muuttuneet, ja postiasiat halutaan hoitaa esimerkiksi kaupassakäynnin yhteydessä. Postin mukaan nykyisessä toimintaympäristössä Postin omia palvelupisteitä pitkine aukioloaikoineen ei voi ylläpitää kannattavasti.   

– Oma palveluverkosto on nykyisellään tappiollinen, joten syventyvä yhteistyö kumppaneiden kanssa oli paras vaihtoehto, Kuusisto sanoi STT:lle.  

Posti rajussa murroksessa  

Digitalisaatio on sysännyt postialan rajuun murrokseen. Kirjeiden ja lehtien jakelu vähenee vauhdilla, mutta toisaalta verkkokauppa tuo vipinää pakettien lähetykseen. Aiemmin keväällä tulosjulkistuksen yhteydessä Posti kertoi, että osoitteellisten kirjelähetysten kokonaisvolyymi väheni viime vuonna 10 prosenttia ja sanomalehtien 13 prosenttia.  

– Nyt tehtävät muutokset ovat isoja, mutta luonnollisesti tarkastelemme tilannetta edelleen tulevaisuudessa, Kuusisto sanoo.  

Kuusiston mukaan postien siirtymistä palveluyritysten yhteyteen on tapahtunut jo aiemmin esimerkiksi Hollannissa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa, joissa postiyhtiöillä ei ole lainkaan tai vain vähän niin sanottuja omia posteja.  

Vaikka Posti karsii omia myymälöitään, niin sen tavoitteena on lisätä palvelupisteidensä määrää. Kun mukaan lasketaan postien lisäksi muun muassa pakettiautomaatit, posti laskee, että sillä on nyt reilut 1400 palvelupistettä. Postin tavoitteena on, että palveluverkosto kasvaa noin 1500:aan vuoteen 2017 mennessä.  

Kuusisto kertoo, että asiakkaille tiedotetaan paikallisten postien muutoksista hyvissä ajoin, siihen asti postit jatkavat toimintaansa ennallaan. 

Lue myös:

    Uusimmat