Mainos

Porvoolainen Zoe avioitui ja sai lapsia vaimonsa kanssa, mutta kantoi sisällään salaisuutta: "Luulin, että kaikki haluavat salaa olla joku muu"

2:02
Transsukupuolinen Zoe: "Kasvaessani tunsin tunteideni takia oloni oudoksi, friikiksi"

Zoe syntyi vuonna 1974 Englannissa. Hän tosin uskalsi puhua naiseudestaan ääneen vasta vuosikymmenten kuluttua. – Luulin, että kaikki haluavat salaa olla joku muu. Että kaikilla on salainen elämä, transnainen Zoe sanoo nyt.

Zoe Amanda Foster syntyi vuonna 1974 Exeterissä, Englannissa. Hän kasvoi, opiskeli, rakastui suomalaiseen naiseen, meni naimisiin, muutti Suomeen ja sai kaksi lasta.

Toki tuo kaikki tapahtui myös Alexanderille.

Alexander on Zoen dead name, siis entinen nimi ajalta ennen sukupuolenkorjausprosessia.

Zoe on transnainen. Hän kirjoitti elämästään kirjan Peilissä näin naisen — Zoen tarina yhdessä Petri Pietiläisen ja valokuvaaja Juha Metson kanssa. Kirjan sivuilla Zoe halusi vastata samoihin kysymyksiin, joihin on joutunut vastailemaan viiden vuoden ajan kaapista tulemisensa jälkeen. Hän toivoo, että kirja auttaisi kumoamaan myyttejä transihmisistä.

– Ihmisillä on vääriä käsityksiä, kuin kyseessä olisi hyvin outo ja mystinen asia. Se on vain tavanomaista. No, melkein, Zoe sanoo ja nauraa.

"Olin kateellinen muille tytöille, heidän leikeilleen ja pukeutumiselleen"

Ei Zoe aluksi ymmärtänyt olevansa transnainen. Kukapa 6-vuotiaana tietäisi. Hän tiesi vain haluavansa olla tyttömäinen.

– Olin kateellinen muille tytöille, heidän leikeilleen ja pukeutumiselleen. Halusin olla leikeissä merenneito, Zoe muistaa.

Mielessään Zoe kehitteli tarinoita, joissa hän oli päähenkilö; ihana tyttö.

– Pidin sen aina salaisuutena. Veljeni piti minua vähän outona sen vuoksi, miten leikin. Se varmaan ärsytti, mutta siitä ei puhuttu, Zoe kuvaa.

Koulussa jalkapalloa ja muita "poikapelejä" oli pakko pelata. Zoe ei koskaan nauttinut niistä. Kun puberteetti-ikä alkoi, Zoe päätti sulkea osan itsestään pois maailmalta. Hän piti tunteensa salaisuutena ja oletti, että muutkin toimivat samoin.

– Oletin, että kaikista tuntuu kuten minusta tuntuu. Luulin, että kaikki haluavat salaa olla joku muu. Että kaikilla on salainen elämä, Zoe sanoo.

"Halusin piilottaa itseni"

Maailma on transnaisille vaarallinen paikka. Amerikassa transnaisten elinajanodote on 30–35 vuotta.

Zoe eli lapsuutensa ja nuoruutensa englantilaisessa pikkukaupungissa 1980-luvulla. Vanhemmat olivat ennakkoluuloisia homoja kohtaa. Kun mies pukeutui televisiossa naiseksi, se oli vitsi – naurettavaa ja outoa.

– Se oli väärin. Ymmärsin tämän ja halusin piilottaa itseni. Kasvaessani pelkäsin olevani homo. Sehän olisi perverssiä, outoa! Pelkäsin. Äitini ja mummoni olivat minulle jumalankaltaisia esikuvia, he katselivat alas minuun ja näkivät ajatukseni ja kuinka häpäisisinkään heidät, jos tulisin ulos omana itsenäni. Niinpä suljin paljon pois, Zoe sanoo.

Jokin jäi kuitenkin itämään. 17-vuotiaana Zoe oli jo kerännyt salaista tietoa transprosessista. Tiellä oli vain yksi valtaisa este.

– Jo melko nuorena tiesin, mitä prosessi vaatisi. Ja se vaatisi jollekulle kertomista. Että menisin pikkukaupunkini mieslääkärille ja kertoisin, miltä minusta tuntuu.

Sitä Zoe ei voinut tehdä – ei vielä vuosiin. Hän työnsi asian mielensä takaosaan, pohti "ehkä, ehkä" eikä edistänyt asiaa mitenkään.

Elämää sydämen salaisen toiveen kanssa

Parikymppisenä Zoe ei enää asunut kotona. Hän eli melko turvallista, tavallista elämää salaisuutensa kanssa.

– Se oli sydämeni salainen toive. Ajattelin, että voisin elää näin koko loppuelämäni, ei minulla olisi rohkeutta, Zoe kuvaa.

Television kautta hän näki, miten muita transnaisia astui esiin. Zoe ajatteli, että heidän täytyy olla enemmän: enemmän trans, enemmän jotakin.

– Eiväthän he olleet. Heillä vain oli enemmän rohkeutta olla omia itsejään, tulla esiin, Zoe sanoo.

Kolmekymppisenä Zoe tapasi tulevan vaimonsa matkalla Skotlannissa, rakastui ja muutti lopulta Suomeen. Lapsiakin syntyi kaksin kappalein. Elämä oli mallillaan – ja silti ei ollut.

"Tajusin, että minulla on tilaisuus, pystyn tähän"

Lopulta, vuonna 2014, Zoe uskalsi. Hän tunnusti terapeutilleen, ettei ole Alexander, vaan nainen – on aina ollut.

Nyt Zoe haluaisikin muistuttaa, ettei koskaan ole liian myöhäistä.

– Siksi olen tässä nyt. Tajusin, että minulla on tilaisuus, pystyn tähän. Puhuin ihmiselle, kerroin toiselle ihmisolennolle kaiken! Se sai kaiken tuntumaan mahdollisuudelta.

Kun Zoe päästi terapeutin vastaanotolla suustaan nuo pelkäämänsä sanat, tapahtui jotakin. Kuin sormia napsauttamalla Zoe, jonka nimi ei toki tuolloin ollut Zoe, otti vallan.

– Yllättäen hän otti ohjat ja paiskasi minut tälle tielle, Zoe kuvailee nyt.

Lapset kutsuvat edelleen "iskäksi"

Prosessin aloittaminen nosti taakan Zoen harteilta. Se ei kuitenkaan ole tullut ilmaiseksi. Henkilökohtainen hinta on ollut kova; transkaapista tuleminen maksoi Zoelle hänen avioliittonsa.

– Kadun joitain asioita, tietenkin. Kadun kumppanini menettämistä. Hän on kuitenkin nyt onnellinen, ja myös onnellinen puolestani. Hän on sanonut, että olen tehnyt kauniin asian, joka vaati rohkeutta, Zoe sanoo.

Lastenkaan rakkaus ei loppunut prosessiin. Lapset rakastavat Zoea, mutta kutsuvat häntä edelleen termillä daddy, iskä.

– Olemme kokeilleet muita nimiä, mutta eivät ne ole pysyneet. Kokeilimme termiä diddy, mutta se ei sopinut lapsille, Zoe nauraa.

Äiti ei koskaan ehtinyt tavata Zoea

Oma äiti ei koskaan ehtinyt tavata Zoea. Hän kuoli ennen kuin sai tietää. Isä ei ottanut asiaa aluksi hyvin, mutta on sittemmin lientynyt.

– Olemme puhuneet siitä ensimmäisen kerran jälkeen vähän. Perheeni ja isäni olivat tiedosta yllättyneitä ja sokissa. Isä puhuu nyt puhelimessa vain jalkapallosta ja kysyy, miten voin. Sitten hän vain siirtää keskustelun eteenpäin, kyselee lapsista, Zoe kuvailee.

Osa Zoen veljistä otti tiedon vastaan hyvin. Yhtä veljeään hän ei ole nähnyt viiteen vuoteen.

– Kun menen Englantiin, hän on aina kiireinen. Tiedän, ettei hän ole voinut hyväksyä prosessiani. Hän ei edes katso kuvia minusta nyt. Hän on kieltäytynyt, hän ei halua tietää.

Se tuntuu vaikealta, sillä Zoehan on nyt sama ihminen kuin ennenkin, ennen leikkauksia. Hän on ikään kuin tehnyt täyden kierroksen elämästä miehen roolissa transprosessin läpi ja palannut lopulta jälleen itseensä, omaksi itsekseen.

– Nyt tunnen oloni enemmän omaksi itsekseni. Nyt olen jatkumo. Minussa ei ole katkoa, säröä. Nyt, kun ajattelen itseäni menneinä aikoina, en ajattele itseäni miehenä, vaan naisena. Olin Zoe kaiken aikaa.

Pettureiden huippu

Kaikille tieto ei ollut tuonut iloa. Kun Zoe kertoi transsukupuolisuudestaan, syytökset alkoivat: hän oli huijannut vaimoaan naimalla tämän. Koko liitto oli ollut valetta. Miksei hän kertonut aiemmin?

– Olen pettäjän, huijaaja, tuhoaja ja hyväksikäyttäjä. Ne ovat aika rankkoja sanoja, ja ne sanottiin minulle kauan sitten, prosessini alussa. Koin olevani Ilmestyskirjan neljän ratsastajan sivuhahmo. Pettureiden huippu, Zoe kuvailee.

Nytkin, transnaisena, Zoe koetaan huijariksi – hänhän pettää tapaamiaan miehiä, ellei kerro totuutta itsestään heti. Sitä, miten tieto vaikuttaa, ei voi etukäteen tietää. Pakit vaikuttavat itsetuntoon.

– On kuin mies sanoisi: "Hyi! Olet mies". Eikä minusta itsestäni tunnu lainkaan siltä, Zoe sanoo,

– Transnaisille on usein annettu tämä titteli, eikö olekin? Popkulttuurissa he ovat feikkejä, huijaajia. Vaatteet poistetaan ja alla onkin pippeli.

Pahimmillaan transnaiseudesta kertominen on vaarallista ja voi johtaa väkivaltaiseen purkaukseen. Eräälle miehelle Zoe kertoi aiheesta viestillä ennen sovittua tapaamista.

– Mies sai täydellisen hepulin. Hän sanoi, että petin häntä. Suutuin, koska hän sanoi niin. Olin vain minä, oma itseni. Ei minun tarvitse kantaa kylttiä, jossa asiasta kerrotaan.

Toiseen tapaamiseen Zoe otti poikansa mukaan, vaikka mitään dramaattista ei tapahtunutkaan. Kolmannelle miehelle hän ei kertonut koskaan.

– Hän oli komea, älykäs ja hauska. Siis sellainen mies, jonka haluaisi tavata. Hänkin piti minusta ja halusi minut mukanaan kotiin. Sanoin "ei", koska en ollut vielä käynyt leikkauksessa enkä halunnut kokea sitä henkistä tuskaa ja iskua itsetunnolleni. Hyvästelin ja menin kotiin yksin. Heräsin aamulla fantasioiden siitä mahdollisuudesta, mitä olisi voinut olla.

Pimeästä valoon

Zoen kerrottua totuuden hänen ex-vaimonsa kirjoitti kokemuksistaan kirjan, jossa hyvästeli aviomiehensä. Zoen ei tarvinnut hyvästellä Alexanderia – eihän hän oikeasti koskaan ollut mies.

– Hetken ajan, kun olin pimeässä, pahassa paikassa, olin kaksi ihmistä. Näin unia, joissa olin kaksi ihmistä yhtä aikaa. Kumpikin syytti toista kaikesta. Elämässäni oli aika, jolloin Alex oli niin surullinen, hänen sydämensä oli murtunut, ja hän halusi tappaa itsensä, Zoe kuvailee

– Transprosessissa pitää varata kaikenlaisia aikoja, lääkärinaikoja, muita aikoja. Alex mielessäni kysyi, miksi edes viitsit kirjoittaa tuon ylös, et kuitenkaan ole täällä tuohon aikaan ensi viikolla. Se oli paha kierre.

Eräänä aamuna Zoe heräsi. Hänen olonsa oli hirveä.

– Olin masentunut, ahdistunut ja halusin huutaa. Usein kuuntelin tuolloin klassista musiikkia, mutta tuona aamuna en. Tunnustin, että me, sekä Alex että Zoe, rakastimme vielä vaimoani. Silloin teimme rauhan.

Kahdesta ihmisestä tuli taas yksi. Rakkauden myöntäminen auttoi.

– Kun tunnustin tämän, Alex katosi ja hiljeni. Se kuulostaa oudolta, ja myös tuntui oudolta.

Alun videolla Zoe kertoo elämästään.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja