Pomppu 3,8 metrissä ja Spotifyssa miljoonia kuuntelukertoja – Suomen liigakentille löytyi todellinen ihmemies: "Sattui kuut ja tähdet kohdilleen"

Hurrikaani-Loimaalle lottovoittovahvistus – Daenan Gyimah eli ”Kofi” menestyy myös rap-artistina 2:23
Miten menestynyt rap-artisti päättyi kolmen vuoden urheilutauon jälkeen Suomeen ja Loimaalle? Videolla myös näytteitä Daenan Gyimahin hirvittävästä 3,8 metrin lyöntiulottuvuudesta, joka aiheuttaa ongelmia paitsi vastustajille myös omille joukkuekavereille.

Lentopallon miesten Mestaruusliigaa johtava Hurrikaani-Loimaa paikkasi alkuvuodesta pelaajakokoonpanoaan entisellä Kanadan maajoukkueen keskipelaajalla Daenan Gyimahilla. Löytö on osoittautunut kullanarvoiseksi.

Erikoisen vahvistuksesta tekee se, että 26-vuotias Gyimah piti kolme edellistä vuotta taukoa kilpaurheilusta keskittyen toiseen intohimoonsa, musiikkiin.

Neljä vuotta sitten New York Times teki artikkelin lupaavasta rap-artistista, joka oli samalla niittänyt mainetta Los Angelesin UCLA-yliopiston lentopallojoukkueessa. Tämän jälkeen musiikki vei hetkeksi nuorukaisen päähuomion.

– Viimeisenä yliopistovuotenani tein levytyssopimuksen. Silloin olin tilanteessa, jossa minun oli mietittävä panostanko siihen vai lentopalloon, Gyimah kertoo.

Artistinimellään Kofi operoivan Gyimahin musiikki on kerännyt muun muassa Spotifyssa miljoonia kuuntelukertoja. Siitäkin syystä paluuta lentopalloon ja Hurrikaaniin voidaan pitää yllättävänä ratkaisuna.

Miten Gyimah päätyi takaisin lentopallon pariin ja Loimaalle? Tästä lisää jutun videolla, jossa on näytteitä myös kanadalaisen hirvittävästä 3,8 metrin lyöntiulottuvuudesta, joka aiheuttaa ongelmia paitsi vastustajille myös omille joukkuekavereille.

Lue myös:

    Uusimmat