Poliisi alkaa valvoa yli kymmenen ihmisen kokoontumisrajoitusten noudattamista

14:07imgSaako käydä kahvilla, kannattaako ulkoilua välttää? Selitämme nyt, mikä on sallittua poikkeusoloissa
Julkaistu 17.03.2020 17:38

MTV UUTISET - STT

Poliisi valvoo hallituksen päätöstä yli kymmenen ihmisen kokoontumisrajoituksesta.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi asiasta tiistaina hallituksen tiedotustilaisuudessa.

Hallitus päätti maanantaina rajoittaa julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suositteli välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla. Ohisalon mukaan poliisi valvoo asiaa voimavarojensa puitteissa.

– Mitä paremmin me kaikki näitä määräyksiä noudatamme, sitä paremmin myös poliisi pystyy ohjaamaan voimavarojaan kiireellisiin hälytystehtäviin ja rikosten torjuntaan, Ohisalo sanoi tiedotustilaisuudessa.

Tiistaina täsmennettiin, että julkisella kokoontumisella tarkoitetaan yleisellä paikalla järjestettävää yleistä kokousta ja yleisötilaisuutta.

Yleisiä kokouksia ovat esimerkiksi mielenosoitukset, yleisötilaisuuksia puolestaan esimerkiksi yleisölle avoimet hupitilaisuudet, kilpailut, näytökset ja vastaavat tapahtumat. Yleisötilaisuusilmoituksia käsitellessä poliisi kieltää kaikki yleisellä paikalla pidettävät yli kymmenen osallistujan tilaisuudet.

Rajoitettuihin kokoontumisiin eivät lukeudu pihapelit ja harrastejoukkuelajit, asiointi ravintolassa, yhdistyksen kokous tai kunnallinen päätöksenteko.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus