Mainos

Poliisi ajoi polkupyöräilijän päälle, kypäräkamera tallensi: "En tekstannut, katsoin vain puhelintani!"

0:22

Yhdysvaltalaispoliisi teki virheen, jonka seuraukset olisivat voineet olla todella vakavat.

Pääkuvan video

Porsche-kuskin vaarallinen ohitus oli koitua Petrin kohtaloksi

Polkupyöräilijän kypäräkameraan tallentuneella videolla nähdään, kuinka puhelimeensa keskittynyt poliisi kääntyy risteyksestä ja ajaa stop-merkille pysähtyneen pyöräilijän päälle.

Tilanteesta järkyttynyt pyöräilijä tivaa poliisilta, miksi tämä tekstasi ajaessaan ja vieläpä kääntyessään.

– En tekstannut, katsoin vain puhelintani, konstaapeli selittää videolla ikään kuin sillä olisi merkitystä.

Fillari meni törmäyksen seurauksena säpäleiksi, mutta kaikeksi onneksi itse pyöräilijä selvisi vain naarmuilla ja mustelmilla. Hän ei halunnut lähteä paikalle hälytetyn ambulanssin matkaan.

Poliisi myönsi syyllisyytensä ja otti yhteyttä Missourin osavaltion poliisiin, koska ei ymmärrettävistä syistä voinut itse hoitaa tapauksen raportointia. Lainvalvoja puhallutettiin ja vietiin vielä varmuuden vuoksi verikokeisiin.

Viranomaisten mukaan konstaapeli on hyllytetty tehtävistään tutkinnan ajaksi.

Katso video tilanteesta alta.

Lähde: Carscoops

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja