Pohjanmaa 5.8.2001

Moikka Soppamies!

Terveiset Pohjanmaalta. Ystäväpariskuntamme Pete ja Riitta on sumuttanut meitä liian monta kertaa. Kihloistaan he kertoivat ohimennen pitsalla, eka lapsi ilmestyi vaunuihin ilman ennakkovaroitusta ja naimisiin he pamauttivat kellekään kertomatta kolmannen lapsen ristiäisissä. Nyt on mitta täysi: järjestetään heille "yllätyshäät" mökillä. Yllärin kruunaa tietysti Soppamies.

(kaikki ohjeet kuudelle)

Sitrussalaatti

2 keräsalaattia
1 lehtisalaatti
2 greippiä
4 appelsiiniä
1 sitruuna

1. Revi huuhdottu salaatti kulhoon.
2. Kuori hedelmät: irrota hedelmälihat terävällä veitsellä lohko kerrallaan niin, ettei mukaan tule sitkeitä osia. Laita kulhoon. Purista sekaan yhden sitruunan mehu. Sekoita.

Tandooripossua

1 kg:n pala possun ulkofilettä
8 rkl valmista tandooritahnaa (hottia tai vähemmän hottia, oman maun mukaan).

1. Putsaa fileestä pahimmat rasvat ja hiero pintaan tandooritahna.
2. Paista grillissä n. 20 minuuttia molemmin puolin. Laita ennen tarjoamista hetkeksi folioon vetäytymään.

Linssejä ja kasviksia

250 g vihreitä linssejä
250 g punaisia tai keltaisia linssejä
1 kukkakaali
1 purjo
2 sipulia
oliiviöljyä
nokare voita
purkki kikherneitä
suolaa
pippuria

1. Liota linssejä paketin ohjeen mukaan kylmässä vedessä vaadittava aika.
2. Pilko kasvikset: kukkakaali, purjo ja sipuli.
3. Laita linssit kiehuvaan veteen, lisää muut kasvikset ja hieman oliiviöljyä ja voita.
4. Keitä noin 20 minuuttia, lisää kypsennyksen lopppuvaiheessa purkki kik-herneet. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarkista maku ja tarjoa heti.

Grilliperunat

1 kg perunoita
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl timjamia
1 rkl anista
1 rkl suolaa

1. Puolita perunat. Sekoita anis, timjami, öljy ja suola. Hiero tasaisesti perunoiden pintaan.
2. Grillaa uunissa tai grillissä noin 20-25 minuuttia. Sivele pintaan välillä öljyä, etteivät potut pääse kärähtämään.

Mansikkakakku

Taikina-ainekset (kts. ohje)
1 dl omenapore-limonadia
1 l kuohukermaa
1 pieni purkki lettuhilloa
1 kg mansikoita
1/2 levyä tummaa suklaata

1. Tee kaksi kuuden munan kakkupohjaa (ohjeen löydät äiskän keittokirjasta) tai mikäli haluat kiusata itseäsi ja vieraita, käytä valmiita kakkupohjia.
2. Leikkaa molemmat jäähtyneet kakkupohjat kolmeksi kiekoksi. Toinen pohjista kannattaa valmistaa kapeammassa astiassa niin, että pohjista saa rakennettua komean pyramidin.
3. Vatkaa kerma kiinteäksi vaahdoksi. Kostuta kakkupohjakiekot omenaporeella.
4. Rakenna kakku. Levitä levyille reilusti hilloa ja viipaloituja mansikoita.
5. Sivele pintaan kermavaahto, ripottele päälle levystä raastettuja suklaalastuja ja viimeistele kokonaisilla mansikoilla.

Lue myös:

    Uusimmat