Pitkäperjantain kannabiskokkailu pahasti pieleen – höyrystynyt butaani räjäytti keittiön ja koko kerrostalon asukkaat evakuoitiin

Mieskaksikon huumejalostus meni pahan kerran mönkään, kun kannabiksen erotteluprosessi johti räjähdykseen kerrostaloasunnossa Mäntässä.

Räjähdys sattui kello 22.25 Mäntän keskustassa puurakenteisen kolmikerroksisen kerrostalon alakerrassa.

Noin 35- ja 40-vuotiaiden miesten epäillään valmistaneen huoneiston keittiössä kannabisöljyä esimerkiksi butaania hyödyntämällä. Tarkoituksena on erotella kannabiksesta sen vaikuttavat aineet tiivimpään ja siten vahvempaan muotoon.

Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan miehet olivat alkaneet lämmittää ainetta sähköhellalla butaanin poistamiseksi, mikä oli johtanut butaanin kaasuuntumiseen ja räjähdykseen.

Rikoskomisario Juha Myllymäki Sisä-Suomen poliisista kertoo, että vastaavia erotteluja tai niiden yrityksiä paljastuu satunnaisesti.

– Kyllä siinä riskinsä on, kun erittäin räjähdeherkillä aineilla touhutaan, hän toteaa.

Suomessa hakeudutaan hoitoon kannabiksen käytön vuoksi 10:00

"Aikamoinen paine huoneistossa syntynyt"

Räjähdyksestä ei seurannut henkilövahinkoja, mutta sen seurauksena asunnon keittiön ja olohuoneen ulkoseinän rakenteisiin oli tullut vaurioita.

– Ilmeisesti aikamoinen paine siinä huoneistossa on kuitenkin syntynyt.

Talon muut asukkaat saivat tapahtuman alkuselvitysten jälkeen luvan palata omiin huoneistoihinsa.

Miehet toimitettiin lääkärintarkastukseen ja tämän jälkeen kiinniotettuina poliisin tiloihin. Myllymäen mukaan heidän vammansa on luokiteltavissa lieviksi.

– Kävi onni onnettomuudessa, hän toteaa.

Heitä epäillään tässä vaiheessa törkeästä huumausainerikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta.

Lue myös:

    Uusimmat