Pelastusviranomaiset leikkasivat metallisen renkaan irti miehen peniksestä.
Saksassa Dresdenin alueella Klotschen kaupungissa pelastusviranomaiset kertovat erikoisosaamista vaatineesta tehtävästä.
Miehen peniksen ympärille oli jumittunut noin 1,5 senttimetriä paksu teräsrengas.
Rengas oli ollut jumissa edellisestä illasta lähtien.
Aiheesta uutisoi saksalainen Bild-lehti.
Lue myös: Brittiteini yritti mitata peniksensä pituuden kyseenalaisella tavalla – "sondaus" johti sairaalareissuun
Leikkuri käyttöön
Pelastuslaitoksen tiedottaja Michael Klare kertoo, että tilanne vaati varovaisuutta, sillä metallirenkaan paksuus vaikeutti sen pilkkomista.
– Tehtävän aikana käsiteltävää aluetta jäähdytettiin jatkuvasti vedellä, jotta metalli ei kuumenisi.
Pelastusviranomaiset leikkasivat renkaan kahdesta kohtaa sähkökäyttöisellä leikkurilla.
Juuttuneet renkaat tai sormukset eivät ole poikkeuksellisia, sillä pelastuslaitoksen tiedottaja kertoo, että esimerkiksi juuttuneiden sormusten irrottaminen tai leikkaaminen on aika arkipäiväistä.

