Pitkään julkisuutta vältellyt uimarilegenda Antti Kasvio harvinaisessa haastattelussa – puhuu painavaa asiaa lajinsa nykytilasta: "Ei täällä tykätä, jos on huippu-urheilija"

Ratkaisu on ollut tietoinen. Kasviolta on tälläkään kertaa turha odottaa tarkkaa selontekoa hänen siviilipuolen elämästään, mutta painavaa asiaa hänellä siitä huolimatta on.

Tulosruudun haastattelema Kasvio piirtää vastauksillaan kuvaa suomalaisen uinnin tilasta, eikä se mairittele lajia huippu-urheilun näkökulmasta. Karkeasti sanottuna Kasvion, Sievisen ja Hanna-Maria Seppälän menestysvuosien jälkeen uinnista on tullut Suomessa yhä puhtaammin harrastelaji.

– Me emme satsaa niihin, kenessä on potentiaalia. Me yritämme tarjota tätä lajia vähän niin kuin kaikille, ja se kuuluu meidän yhteiskuntaamme jossain määrin, Espoossa syntynyt, nykyään Kauniaisissa asuva Kasvio sanoo.

Kasvion näkemyksen mukaan nykyreseptillä kansainvälisiä huippuja suomalaisaltaissa on vaikea luoda. Nuorten lahjakkuuksien harjoitusmääriä pitäisi kasvattaa reippaasti nykyisestä.

– Meillä ei vain ole hirveästi mahdollisuuksia siihen. Laji vaatii sen altaan, ja altaassa aika on rajallista. Harrastajamäärät ovat lähteneet aika kovaan kasvuun, ja se tila on jaettu kaikille. Se tila ei välttämättä ole heillä, jotka sen tarvitsisivat sen huipputuloksen saavuttamiseen. Se on jaettu niin, että kaikilla olisi kivaa ja että kaikki pääsevät sinne.

Pitäisikö tavoitteellisia uimareita sitten suosia altailla muiden kustannuksella?

– No mun mielestä pitäisi, mutta mä ymmärrän sen toisenkin puolen siinä tietysti, Kasvio sanoo.

– Ei täällä tykätä, jos on huippu-urheilija. Silloin vie tilan kaikilta muilta. Se on oikeastaan se suurin ongelma, miksi ainakaan uinnista ei tule tällä hetkellä enempää hyviä urheilijoita.

Kasvion mukaan raha tai sen puute itsessään ei sinänsä ole esteenä huipulle nousemisessa.

– Uimari ei tarvitse kuin rautaa tai vettä. Se ei ole euroista kiinni.

"Siinä on varmaan suurin ero nykyään"

Nykyisin nuoria uimareita valmentava Kasvio sanoo yllättäen 14-vuotiaiden uimarien suhtautuvan kilpailuihin vakavahenkisemmin kuin hän itse tai Sievinen samanikäisinä.

– Varmaan ne ihan samat asiat tehtiin, mutta meillä se ei ollut niin kilpailtua vielä silloin.

Kenties suurin muutos nykynuorisossa näkyykin vasta myöhemmällä iällä. Kun jo mainittuja harjoitusmääriä pitäisi täysi-ikäisyyden kynnykselle saapuessa alkaa nostaa askel kerrallaan kohti huipputasoa, elämä vie nuoria pois uimahalleista.

Sievisen ja Kasvion nousu kansainväliselle huipulle 1990-luvun alussa perustui ehdottomuuteen.

– Siinä on varmaan suurin ero nykyään. Jos ajatellaan uintia, niin minä ja Jani jätettiin opiskelu peruskouluun siinä vaiheessa. Luulen, että nämä nuoret on ihan yhtä hyviä, mutta se kaikki muu elämä polttaa toisesta päästä sitä kynttilää samaan aikaan. Ei päästä ihan sataprosenttisesti panostamaan.

Omista valmennettavistaan Kasvio ei välttämättä odota huippuja, mutta ei myöskään halua itse olla jarruna tai esteenä sinne nousemisessa.

– Haluaisin luoda ainakin ne edellytykset, jotta he voisivat mennä huipulle. En halua ottaa pois sitä lappua, että he voivat mennä vaikka minne. Se on oikeastaan ainoa tavoitteeni, että en pilaisi heidän uraansa siinä suhteessa, Kasvio luotaa.

"Me ajattelemme niin totaalisen eri tavalla"

Uintivalmennuksessa Kasvio edustaa niin sanottua vanhaa koulukuntaa, jonka tyyli ja menetelmät eroavat hänen mukaansa merkittävästi nykyisen vallalla olevasta ajattelusta. Lajipiirejä voi kuvailla jakautuneiksi.

Suomalaisen huippu-uinnin ongelmakohdasta kysyttäessä Kasvio sanoo seuraavasti.

– Mä en osaa vastata tuohon niin kuin siihen kuuluisi vastata. Ajattelen uinnin kestävyyslajina, ja tässä lajissa toimii ihmisiä, jotka eivät ajattele sitä kestävyyslajina. Me ajattelemme niin totaalisen eri tavalla sitä asiaa. Ymmärrän, että on olemassa myös 50 metrin kisoja, mutta en lähtisi lähestymään lajia sitä kautta, Kasvio sanoo.

Rooman MM-kisoissa 1994 vapaauinnin kultaa ja hopeaa 200 ja 400 metrillä voittanut Kasvio sanoo kokevansa, että huipulle päässeiden viisauksia lajissa ei ylipäätään ole Suomessa juurikaan vaalittu.

– Meillä ei ole panostettu siihen ja mietitty, mitä ennen vanhaan on tehty.

– Harvahan sen voi ymmärtää, mitä huipulle pääseminen vaatii, koska harva siellä on ollut. Mä luulen, että siellä pitää olla ollut tai sitten se vaatii pientä tuuria, että niin kävisi, Kasvio pohtii.

Barcelonan olympia-altaassa 1992 pronssille uinut Kasvio ei lähde arvuuttelemaan, koska Suomi saisi seuraavan olympiamitalistin uinnissa. Hänen mukaansa finaalipaikka on kuitenkin lähes jokaisen otettavissa. Sen saavuttamiseksi kun riittää, että harjoittelee muita enemmän.